Uutiset

Westend Indians otti vetovuoron F-liigassa

Westend Indians nousi F-liigan piikkipaikalle, kun se kaatoi tänään kotonaan viimeisenä olevan nousija FBC Turun 7-3. Espoolaiset ovat kirjauttaneet viidestä ottelustaan kolme kolmen pisteen voittoa ja kaksi yhden pisteen tappiota.

Tänään vei haastaja vielä avauserän 2-1 Jussi Hoikkalan ja Aleksi Havian maaleilla, mutta Petr Majer tasoitti heti toisen erän avausvaihdossa. Tuomas Harjula sekä Leevi Auranen osuivat toisen tauon tilanteeksi 4-2, ja päätösjaksolla kotijoukkue karkasi jo 7–2-johtoon ennen Lauri Laineen rangaistuslaukauksesta nostamaan kavennusta. Hyvävireinen Christian Remes oli maalilla ja kolmella syöttöpisteellä ottelun tehomies.

Juhani Järvenpään ottelukuviin

Oulussa ja Nurmossa urakoitiin vierasvoittoihin päättyneet ylityöt, kun SPV löi OLS:n rangaistuslaukauksilla 5-4 ja Happee Jymyn jatkoajalla 8-7.

OLS kuittasi ensin kahdesti SPV:n johdon ja nousi sitten ensin Kimi Vänttilän ja sitten Luukas Hyvärisen osumilla itse edelle. Vajaat kuusi minuuttia ennen loppua peliveljet kuitenkin nousi tasoihin Jukka-Pekka Pelto-Arvon ylivoimamaalilla. Voittaja oli lopulta selvitettävä rangaistuslaukauskisassa, jonka kuudennessa parissa Valte Karvonen ei onnistunut ohittamaan Rasmus Hasua mutta Peter Kotilainen laukoi lisäpisteen vieraille.

Ari Arolan ottelukuviin

Jymyn ja Happeen peräti 48 jäähyminuuttia sisältäneessä ottelussa joutui Happee ensin tasoittamaan viidesti kotijoukkueen johdon ennen kuin kävi kolmannessa erässä kahdesti itse edellä Matti Minkkisen maaleilla. Elmeri Haverin kaksi tasoitusta kuitenkin pelastivat Jymylle yhden pisteen. Jatkoajalla ei erikoistilanteita urakoinut Jymy jaksanut aivan loppuun saakka, ja pallonmenetys omalla alueella tuotti Matti Minkkiselle paikan ratkaista kolmannella perättäisellä maalillaan vain 15 sekuntia ennen summeria. Happeen Niko Laiti oli tehoillaan 2+2 ottelun pistehai. Jami Manninen puolestaan merkkautti 1+2 ja nousi kaikkien aikojen 17. pelaajana 500 runkosarjapisteeseen.

Sunnuntaina ovat vuorossa ottelut LASB–Nurmon Jymy ja SPV–Happee.

Kuvat: Juhani Järvenpää ja Ari Arola