Uutiset

SSRA sai maistaa omaa lääkettään – kolmen maalin johto suli tappioksi

Lauantaina kolmen maalin takaa yllätysvoittoon Classicista noussut SSRA sai tänään maistaa omaa lääkettään, kun 3–0-johto mätäni 3–5-kotitappioksi SB-Prolle.

Rankkojen Ankkojen kolmen maalin etumatka komeili Kastellin tulostaululla vielä toisen erän puolivälissä, mutta sitten kotijoukkueen puolustus alkoi yhtäkkiä repeillä. Laura Hietamäki, Aada Isometsä ja Jenni Santaluoto päättivät poikkisyötöt Flavia Niemelän maaliin, ja erän lopussa oli Jenni Rautasen vuoro ottaa poikkipassi haltuun ja nostaa vieraat ensi kertaa johtoon. Rautaselle merkittiin myös päätöserän ainoa maali, kun lyhyt kantti ylivoimalla päättyi yläkulmalaukaukseen. Voitto nosti Pron tasapisteisiin toisena ja kolmantena olevien Classicin ja PSS:n kanssa.

B-lohkon kärkijoukkue SaiPa koki kauden avaustappionsa Kuopiossa, kun Welhot nousi lopussa 3–2-voittoon. SaiPa kuittasi ensi erän lopussa kotijoukkueen avausmaalin, ja toisen erän lopulla Jenni Saalasti laukoi vieraat ylivoimalla edelle. Päätöserässä osui kuitenkin enää Welhot. Anna-Reetta Tölli tasoitti erän alkupuolella, ja pelikellossa oli jäljellä enää alle puolitoista minuuttia, kun Miia Murtorinne katkaisi SaiPan avauksen keskiympyrässä, levitti oikealle Silva Jääskeläiselle ja tämä tarjoili vielä poikkisyötön, josta Makreeta Heikkilä iski voittomaalin.

SaiPan piste-ero Welhoihin on kuitenkin edelleen kuusi pistettä.

Iina Latvala taituroi neljä maalia ja päälle yhden syöttöpisteen, kun O2-Jyväskylä murjoi vieraissa jumbo Blue Foxin 8-0. Ensimmäinen osuma syntyi hyökkäysalueen pallonriiston ja Katriina Lounan poikkisyötön jälkeen, toinen tolpan kautta kilautetusta rangaistuslaukauksesta ja hattutemppu oli valmis toisen erän alussa Kiia-Mari Avikaisen tarjoiltua pallon tyhjän maalin eteen. Sandrine Goetzin nollapeli vaati 15 torjuntaa. Voitto nosti keskisuomalaiset sijalle neljä, Blue Fox on hävinnyt kaikki syksyn kahdeksan otteluaan.

Arkistokuva: Anssi Koskinen