Uutiset

TPS vankisti sarjajohtoaan – Oilers kaatui Espoon kärkiottelussa

F-liigan miesten sarjassa väännettiin perjantaina viisi ottelua, ja TPS piti sarjajohtonsa kaatamalla illan kärkikohtaamisessa vieraissa Oilersin 3-2. Illan muut voittajat olivat Classic, Nokian KrP, Happee ja Westend Indians.

Oilers livahti johtoon onnekkaasti puolustajan jalasta verkkoon kääntyneellä laukauksella, mutta keskeltä tilaa löytänyt Miko Kailiala tasoitti, ja toisessa erässä Marius Suominen sujautti turkulaiset johtoon Joonas Koskisen laukauksen paluupallosta. Kotijoukkue tuli vielä päätöserän aluksi rinnalle Heikki Iiskolan pikamaalilla, mutta jo ennen erän puoliväliä laukoi Jere Niemelä ylivoimalla ratkaisun TPS:lle.

Juhani Järvenpään ottelukuviin

Tampereella käväisi nousija FBC Turku mestari Classicia vastaan alussa jopa 3–1-johdossa, mutta toisessa erässä tilanne normalisoitui. Sami Johansson tasoitti ja vei kotijoukkueen johtoon, ja ennen toista taukoa Toni Salminen laukoi tilanteeksi 5-3. Aleksi Hiltusen 6–4-kavennus jäi FBC:n viimeiseksi tuuletukseksi ennen kuin viimeisellä kympillä Sami Johansson osui jo neljäntensä ja Oskari Heikkilä iski loppunumerot 8-4.

Keskiviikkona Indiansille taipunut Nokian KrP palasi voittotielle kaatamalla vieraissa Nurmon Jymyn 6-4. Eroa alkoi tulla toisessa erässä, kun Nico Jonaeson laukoi 2-3, Joonatan Kovanen alivoimalla 2-4 ja seuraavassa vaihdossaan taas Kovanen jo 2-5. Jymy kiri vielä ennen taukoa maalin päähän, mutta kolmannessa erässä nähtiin vain yksi osuma. Sen laukoi heti erän avausminuutilla ylivoimalla Joona Rantala Henri Johanssonin syötöstä. Rantala oli kahdella maalillaan ja yhdellä syöttöpisteellään ottelun tehokki.

Juha Käenmäen ottelukuviin

Happee sai tehdä LASBia vastaan täyden työpäivän ennen kuin voitto irtosi lopulta rangaistuslaukauksilla 4-3. Jami Manninen, Markus Salmi ja Matti Minkkinen laukoivat vuorollaan Happeen johtoon, mutta yhtä tunnollisesti kävivät Jasper Juuti, Lauri Palvaila ja seitsemän minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä Roope Wikström tasoittamassa. Rangaistuslaukauskisa katkesi Happeen viidennen laukojan Markus Salmen onnistumiseen, kun vieraista oli neljällä kierroksella maalannut vain aloittaja Tatu Havula.

Esa Jokisen ottelukuviin

Westend Indians jatkoi vahvaa viikkoaan ottamalla KrP:n kaatamisen jatkoksi 6–5-jatkoaikavoiton SPV:stä. ”Heimo” toipui vieraiden nopeasta kahden maalin etumatkasta ja ehti itse johtaa toisessa erässä 4-3 ja kolmannen puolivälissä 5-4. Seitsemän minuuttia ennen täyttä aikaa Jeri Heikkilä kuitenkin laukoi SPV:lle 5–5-tasoituksen, joka tänään toi myös yhden sarjapisteen. Kaksi nappasi itselleen Indians, joka voitti Valtteri Kainulaisen ajassa 62.29 laukomalla osumalla.

Sarjakärjessä on nyt TPS:llä 27, Nokian KrP:llä 25 ja Classicilla 24 pistettä. Pudotuspeliviivalla on Jymyllä edelleen kolmen pisteen etumatka ottelun vähemmän pelanneeseen LASBIin. Hännillä FBC Turku on pisteen edellä jumbo EräViikinkejä.

Kuvat: Juhani Järvenpää ja Esa Jokinen