Uutiset

Classic kaatoi vaikeuksien kautta Jymyn, TPS helposti EräViikingit

F-liigan kärjessä tasapistein porskuttavat Classic ja TPS kartuttivat keskiviikkona kumpikin pistetiliään kotikaukaloissa, kun Classic kaatoi Nurmon Jymyn 8-6 ja TPS murskasi EräViikingit 10-4.

Nuoret taiturit paikkasivat hyvin Classicin kokoonpanosta puuttuneita MM-kävijöitä Ville Lastikkaa, Mikko Leikkasta, Eemeli Salinia ja Nico Saloa, kun Valtteri Molkka laukoi kaksi maalia ja Ville Hietaranta kokosi tehot 1+1. Peli näytti jo ratkeavan, kun Hietaranta laukoi päätöserän puolivälissä Jymy-vahti Aki Karjalaisen jalkojen välistä lukemiksi 7-4, mutta Classicin kotiottelussaan kaatanut Jymy oli tänäänkin sitkeä purtava. Takatolpalle hetkeksi unohtunut Miikka Honkaniemi ja illan kolmantensa luukulta ilmasta lyönyt Riku Hakanen kuroivat vain 15 sekunnin välein syntyneillä osumilla eron yhteen. Jari Hankkion ja Matias Mäenpään marssittua viisi minuuttia ennen loppua yhtä aikaa jäähylle oli vieraiden sankaritarina lähellä, kun Jymy  kesti kolmella viittä vastaan ja Miika Pollari pääsi yrittämään vastaiskusta takatolpalta jopa tasoitusta. Laukaus karkasi kuitenkin ohi, 15 sekuntia ennen jäähyjen päättymistä Albert Koskinen tinttasi etukulmaan 8-6 ja sankaritarina kuivui kokoon. Toni Salminen oli saldollaan 2+1 voittajien tehokkain.

Turussa ei EräViikingeistä ollut avauserässä TPS:lle edes hidastustöyssyksi, kun kotijoukkue teki mitä halusi ja karkasi jo 7–0-johtoon. Vierasjoukkueen ilonhetkeksi nousi toisen erän loppu, kun se 8–0-tilanteessa yltyi kaventamaan kolmesti. Kokoonpanoon ”eläkkeeltä” palannut Mika Moilanen osui heti kauden avausottelussaan ensimmäisen liigapisteensä kirjauttaneen Niklas Tuomisen syötöstä, ja Santtu Vuoristo laukoi liigauransa avausmaalin. Maalin tehnyt ja kolme syöttänyt Waltteri Vesterinen oli TPS:n tehomies, Mikko Hautaniemi merkkautti 1+2.

Anssi Koskisen ottelukuviin

F-liigan miesten sarja jatkuu torstaina Espoossa ottelulla Westend Indians–Happee.

Kuvat: Esa Takalo (arkisto) ja Anssi Koskinen