Uutiset

Perjantain ratkaisut jatkoajalla: Oilers vei kärkiottelun ja EräViikingit jumbofinaalin

Kolmantena oleva Oilers kuroi eroa kakkonen Classiciin kiinni kaatamalla mestarit kotonaan 6-5 Matias Juurannon jatkoaikamaalilla. Perjantain toinen ottelu oli jumbofinaali, jossa EräViikingit raastoi eroa jumbopaikkaan pisteen isommaksi lyömällä FBC Turun 5-4 Oliver Sillanpään jatkoaikaosumalla.

Viime kierroksella kolmen maalin takamatkalta voittoon noussut Classic oli toistaa temppunsa tänään, kun se kuroi kiinni Oilersin 3–0-johdon. Heikki Iiskolan Öljymiehille laukoma 4-3:kaan ei tamperelaisia lannistanut, vaan runsaat neljä minuuttia ennen ottelun loppua Albert Koskinen ja Konsta Tykkyläinen nostivat Classicin 17 sekunnin välein tasoihin ja johtoon. Oilersin paine toi kuitenkin tasoituksen jo puolitoista minuuttia myöhemmin, kun Heikki Iiskolan poikkisyöttö pomppasi Ville Lastikasta maalin eteen ja Santeri Lindfors lakaisi tasoituksen. Jatkoaika vanheni vajaat neljä minuuttia ennen kuin Oilersin pitkä hyökkäys tuotti ratkaisun. Antti Suomela syötti keskelle, ja Matias Juuranto laukoi lisäpisteen Öljymiehille.

Kotisohvilla seuraavia hämmensi ottelun lopussa väärä tulostieto, kun Classicille oli kirjautunut viiden sijasta kuusi maalia ja peli näytti tulospalvelussa päättyneen vierasvoittoon.

Hallitseva mestari Classic on nyt hävinnyt viimeisistä neljästä ottelustaan kolme.

Ensimmäisen ottelunsa päävalmentajaksi nousseen Miro Mäkelän johdolla pelanneen EräViikinkien illan sankari oli Oliver Sillanpää, joka pelin puolivälissä laukoi kotijoukkueen ylivoimalla jo 4–2-johtoon. FBC hiipi kuitenkin rinnalle, kun Oliver Niemelä kavensi vielä toisessa erässä, ja viisi minuuttia ennen ottelun loppua Juuso Forsman pommitti ylivoimalla vasemmasta siivestä pelin jatkoajalle. Sitä ehdittiin pelata kaksi minuuttia ennen kuin EräViikingit ampaisi vastaiskuun: Jani Kukkola levitti vasempaan laitaan, Joakim Lund läppäsi pallon maalille ja Oliver Sillanpää lakaisi hattutemppunsa täyteen.

Sarjakärjessä on nyt TPS:llä 39 ja ottelun enemmän pelanneilla Classicilla 34 ja Oilersilla 32 pistettä. Hännillä on EräViikingeillä seitsemän ja FBC Turulla viisi pistettä.

Lauantaina ovat vuorossa ottelut OLS–Nurmon Jymy, LASB–SPV ja Nokian KrP-EräViikingit.

Arkistokuva: Juhani Järvenpää