Uutiset

EräViikingeille kauden toinen kolmen pisteen voitto

Raskasta kautta kahlannut EräViikingit sai juhlia sunnuntaina kauden toista kolmen pisteen voittoaan, kun se löi kotonaan yhdeksäntenä olevan LASBin 6-3. Matkaa Nurmon Jymyyn ja suoraan säilymiseen on helsinkiläisillä kuitenkin yhä seitsemän pistettä.

Juuso Möttönen, Alex Eklund ja Daniel Tenhonen latoivat kahdessa ja puolessa minuutissa kotijoukkueelle kolmen maalin johdon, jonka LASB toisessa erässä kiri yhteen. Daniel Tenhonen kiskaisi kuitenkin taululle 4–2-maalin, ja kolmannen erän alkuun Joakim Lund ohjasi takatolpalta Jani Kukkolan nappisyötöstä jo 5-2. Vieraat venyivät enää Janne Jaanuksen kavennukseen, ja päätösminuutilla Daniel Tenhonen löi omalta alueelta rystyllä loppunumerot tyhjiin sinetöiden hattutemppunsa.

Westend Indians otti jo viidennen perättäisen voittonsa, kun OLS kaatui Oulussa 8-7. Vieraat karkasivat kolmannessa erässä Christian Remeksen ylivoimaosumalla jo 7–4-johtoon, mutta OLS teki pelistä vielä tiukan. Joni-Arttu Sieppi laukoi iltapäivän kolmannella maalillaan eron kahteen ja nosti perään rangaistuslaukauksesta neljännellään tilanteeksi jo 6-7. Heti seuraavassa vaihdossa Indians kuitenkin sahasi keltaisen kentällisen halki, poikki ja pinoon, ja Leevi Auranen sai lakaista tyhjiin vieraiden kahdeksannen osuman. Olli Kinnunen kavensi vielä kertaalleen kaukaa, mutta lopun myllytys ilman maalivahtia jäi ilman tulosta. Indiansin sunnuntain tehomiehet olivat Christian Remes (1+3) ja Jasper Auvinen (2+1).

Ari Arolan ottelukuviin

Illan kärkiottelu pelattiin Seinäjoella, jossa SPV otti kolmannen perättäisen rangaistuslaukauksilla ratkenneen voittonsa kaatamalla sarjaa johtavan TPS:n 5-4. Vielä kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä TPS johti 4-2, mutta Peter Kotilainen ensin kavensi ylivoimalla ja sitten löysi pystysyötöllä keskeltä Konsta Haukkalan, jonka kääntölaukaus suhahti takatolppaa nuollen sisään ja pelin tasoihin. Rangaistuslaukauskisa ratkesi viidennessä parissa, ja ratkaisevan maalin upotti eilisen tapaan Sami Koski. Kisa päättyi Rasmus Hasun peittäessä Erik Storgårdsin harhautuksen.

Juha Käenmäen ottelukuviin

F-liigan miesten sarja jatkuu vielä ennen joulua kahdella ottelulla, jota ovat keskiviikon Oilers–Nokian KrP ja TPS–Westend Indians.

Kuvat: Juha Käenmäki (arkisto) ja Ari Arola