Uutiset

TPS taas voittoon finaalivastustajastaan PSS:stä – numerot repesivät päätöserässä

TPS vei jo kuukauden toisen voittonsa viime kevään finaalivastustajastaan PSS:stä, kun porvoolaiset taipuivat tänään Kupittaalla 11-4. Samalla mestari TPS jatkoi voittoputkensa viiteentoista ja on kerännyt tähän mennessä täydet 45 pistettä.

Veera Kuosmasen, Milla Nordlundin ja Seraina Fitzin laukoma 3–0-johto ei vielä riittänyt, kun PSS alkoi kiriä, ja Daniel Westerlundin tasoitusmaali toisen erän alkuun sai TPS:n herättelemään itseään aikalisällä. Se tepsi, ja Sofia Leinon sekä Meri-Helmi Höynälän osumat veivät kotijoukkueen taas karkuteille. PSS:n Linda Törnqvist kavensi vielä erän loppuun, mutta päätösjaksolla mestarit menivät menojaan mättäen vieraiden verkkoon vielä kuusi palloa. Tilanteessa 8-4 PSS vaihtoi maalivahtia, kun Minna Paasu teki tilaa Arla Salolle. Meri-Helmi Höynälä sekä Seraina Fitzi kokosivat tänään viisi tehopistettä kummankin kirjautettua kaksi maalia ja kolme maalisyöttöä.

FBC Loisto kaatoi kotonaan SSRA:n 10-6 ja nousi samalla vastustajansa ohi kuudennelle sijalle. Vielä toiseen erään lähdettiin Loiston 3-2-johdossa, mutta sitten Noora Isomäki ja kolmannen erän aluksi Ella Virtanen laukoivat eron jo kolmeen. SSRA venyi enää kahden maalin päähän, ja lopussa lukemat repesivät kotijoukkueen osuttua kahdesti tyhjiin. Maija Väätäjä tehtaili voittajille viisi (3+2), Pipsa Eko neljä (3+1) ja Emma Vähäkangas kolme (2+1) pistettä.

Koovee jatkaa A-lohkon hännillä edelleen nollakerhossa, kun SB-Pro vei kaikki kolme pistettä mukanaan Nurmijärvelle 5–1-voitolla nousten jo pisteen päähän EräViikingeistä. Ensin osui Prolle Aada Isometsä ja sitten sekä ensimmäisessä että toisessa erässä Anni Räisänen ennen Zane Darsan kavennusta. Toista ei Koovee tänään onnistunut tekemään, sen sijaan päätöserässä Anni Räisänen ensin viimeisteli hattutemppunsa ja sitten vielä syötti Laura Hietamäen laukoman päätösmaalin.

Miia Maaranen poimi talteen kaikki 15 kotijoukkueen laukausta, kun B-lohkoa dominoiva SaiPa kävi kaatamassa Helsinki Unitedin 8-0. Eroa repesi jo ensimmäisessä erässä, jossa Kati Kutisaar, Elsa Holopainen ja Bea Taipale laukoivat eteläkarjalaisille kolmen maalin johdon. Milja Rastas (2+1) ja Juuli Hakkarainen (0+3) olivat päivän kolmen pisteen pelurit.

Kuopiossa nähtiin dramaattiset loppuhetket, kun O2-Jyväskylä yllätti Welhot 4-3. Vielä 11 minuuttia ennen loppua kotijoukkue johti 3-1, sitten Jenni Timonen kavensi ylivoimalla. Vieraiden painaessa kuudella viittä vastaan Kiia-Mari Avikainen kiskaisi pienestä kulmasta tasoituksen etuyläkulmaan eikä siinä vielä kaikki. Vain 14 sekuntia ennen loppusummeria Iina Latvala syötti maalin takaa ja Jenni Timonen tälläsi maalin edestä kaikki kolme pistettä Jyväskylään.

Jokerit nousi tasapisteisiin kakkonen Welhojen kanssa voitettuaan kotonaan Blue Foxin 5-2. Vieraat onnistuivat toisessa erässä vielä kuromaan kiinni Jokereiden alun kahden maalin johdon, mutta sitten otti ohjat Anna Ylikojola. Hän syötti Emilia Kaartoahon tekemän johtomaalin sekä kolmannen erän aluksi Nea Suomisen laukoman 4–2-osuman ja naulasi vielä itse loppunumerot kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa.

Lohkonelonen ÅIF repi eroa viidentenä olevaan Pirkkain ryhmään kaatamalla vieraissa juuri heidät jatkoajalla 4-3. Vielä kahdeksan minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Pirkat johti 3-1, sitten Aada Heikkinen ensin kavensi ja puolitoista minuuttia ennen summeria tasoitti pelin ylivoimalla. Jatkoajalla kello pysähtyi aiikaan 61.32, kun Sandra Ojanen laukoi lisäpisteen Sipooseen Bea Karlingin syötöstä.

Arkistokuva: Anssi Koskinen