Uutiset

Happee kahden maalin takaa voittoon Turussa – sarjakärki taipui kolmannessa erässä

Sarjaa johtava TPS koki kauden neljännen tappionsa, kun Happee nousi Kupittaalla kolmannessa erässä 4–3-vierasvoittoon. Lauantain muissa otteluissa LASB löi kotonaan OLS:n 7-6 ja Westend Indians vieraissa Nurmon Jymyn 4-3.

Päätöserään maalin johdossa lähtenyt TPS kasvatti sen aluksi eron kahteen, ja Roni Laasosen kavennuksen jälkeen Peteris Trekse iski mustavalkoiset vielä 3–1-johtoon. Sitten tuli kuitenkin Happee. Kavennus kääntyi TPS-pelaajasta omaan verkkoon, ja päätöserän puolivälissä Markus Salmi sijoitti ylivoimalla takayläkulmaan tasoituksen. Voittomaalin kiskaisi Matti Minkkinen Oskari Fäldenin maalin etukulmaan vahvan jakson pelanneen Happeen ehdittyä hetkeä aikaisemmin kilauttaa tolppaa. TPS:n loppukiri hiipui 15 sekuntia ennen täyttä aikaa jäähyyn, kun Olli Laineen ja Markus Salmen kova törmäys laidassa jätti Salmen makaamaan lattiaan. Pitkän videotarkastelun jälkeen Laine passitettiin kahden minuutin istunnolle.

Happee nousi voitollaan Classicin ohi tasapisteisiin sarjakakkonen Nokian KrP:n kanssa.

Seinäjoella Elmeri Haveri ja Eetu Sariola nostivat kolmannen erän alussa Nurmon Jymyn kahden maalin takaa tasoihin, ja Sariola kykeni kuittaamaan vielä Christian Remeksen Indiansille ylivoimalla laukoman uuden johdonkin. Ratkaisu nähtiin puolitoista minuuttia ennen ottelun loppua, kun Jani Rauhalan laukaus painui kotijoukkueen verkkoon.

Juha Käenmäen ottelukuviin

Lahdessa johti LASB avauserässä 2-0, toisessa 6-3 ja vielkä neljä minuuttia ennen loppua 7-4, mutta sitkeä OLS teki illasta vielä trillerin. Maalivahdin juostua penkille iski Luukas Hyvärinen ensin yhden ja runsas minuutti ennen loppua vielä toisenkin kavennuksen, molemmat Valte Karvosen syötöistä. Tasoitukseen saakka eivät oululaiset kuitenkaan jaksaneet. Karvosen tehot tänään olivat 2+3 ja Hyvärisen 2+2. Kotijoukkueen pistehai oli saman tien saldolla 1+2  Emil Karkulowski, jolle pisteet olivat liigauran ensimmäiset. LASB ja OLS ovat pudotuspeliviivan molemmilla puolilla, ja sillä aurinkoisemmalla oleva LASB venytti voitollaan piste-eron neljään.

Sunnuntaina ovat vuorossa ottelut FBC Turku–Classic, EräViikingit–OLS, SPV–Westend Indians ja Happee–Oilers.

Kuva Happeen ja TPS:n Jyväskylän-kohtaamisesta: Esa Jokinen

Alakuva: Juha Käenmäki