Uutiset

Oilers vaihtaa päävalmentajaa – Aleksi Lammi ottaa ohjat kesken kauden

Kaudesta 2017–18 Oilersin päävalmentajana toiminut Heikki Luukkonen on vapautettu tehtävistään Oilersissa. Espoolaisseura tiedotti aiheesta keskiviikkona.

Luukkosen aikana Oilers voitti SM-hopeaa keväällä 2021, ja SM-pronssia viime keväänä.

Päävalmentajan vastuun ottaa harteilleen apuvalmentajana tällä kaudella toiminut Aleksi Lammi, joka on päävalmentajana voittanut kultaa ASM-ikäluokassa Oilersissa sekä Happeessa. Muu valmennus- ja taustaryhmä pysyy entisellään.

Oilersin toiminnanjohtaja Jouni Vehkaoja kommentoi valmentajanvaihdosta:

 

– Heikki Luukkonen on tehnyt seuran ja joukkueen eteen todella hienoa ja pitkäjänteistä työtä yli viiden kauden ajan. Tämän kauden osalta joukkueen tavoitteet olivat, ja ovat edelleen korkeimmalla mahdollisella tasolla, eli Suomen mestaruudessa. Syyskauden ja alkuvuoden peliesityksiä arvioidessa on nähtävissä, että olemme pelillisesti jäljessä tavoitteistamme ja odotuksistamme.

– Tässä kohtaa seurajohto koki, että joukkue tarvitsee isomman herätyksen, jotta kurssi kääntyy ja tavoitteissa pysytään. Kausi on ollut rikkonainen monin osin ja emme ole pystyneet suorittamaan parhaalla mahdollisella tasolla toistaiseksi. Uskomme kuitenkin, että valmennusjohto ja pelaajat ovat pyrkineet antamaan kaikkensa joukkueelle. Iso kiitos Heikille hienosta työstä, jota hän on jaksanut tehdä pelaajien kehittymisen ja joukkueen eteen.

Heikki Luukkonen kommentoi:

– Haluan omalta osaltani kiittää Oilersia, edustusjoukkueen jokaista jäsentä ja koko seuraa hienosta yhteisestä matkasta. Harmillisesti tämä aika päättyi pari kuukautta suunniteltua aikaisemmin, mutta päällimmäiset tunteet Oilers-ajasta ovat todella hyvät fiilikset. Näistä vuosista herää hienoja juttuja ja hetkiä mieleen.

– Henkilökohtaisesti tämä on tietysti pettymys, mutta tämä on tulosurheilua. Tavoitteet ovat korkeimmat mahdolliset, ja seurajohdolla on rajalliset työkalut käytössä vaikuttaa joukkueen suoriutumiseen tässä vaiheessa kautta. Meidän kaikkien yhteinen unelmamme on, että Oilers nostaa keväällä kannua ja juhlii mestaruutta. Toivottavasti tämä ratkaisu auttaa joukkuetta matkalla tavoitteeseensa.

Esport Oilers kiittää Heikkiä työstään ja ajastaan Oilersissa, ja toivottaa onnea ja menestystä tulevaan.

Kuva ja teksti: Esport Oilers