Uutiset

Classic uusi vakuuttavasti Suomen Cupin mestaruutensa – OLS:n osana taipua 9-0

Classic uusi salibandyn Suomen Cupin mestaruutensa kaatamalla illan finaalissa Hämeenlinnassa OLS:n maalein 9-0. Classic on voittanut viimeisistä kuudesta cupmestaruudesta viisi.

Eemeli Salin avasi Classicin maalitilin komealla kääntölaukauksella vasemmasta laidasta jo ottelun ensimmäisellä minuutilla, ja Konsta Tykkyläinen pommitti liki samoilta jalansijoilta taukolukemiksi 2-0. Toista erää leimasi maalikehikoiden kilinä, kun Classic pommitti pallon tolppaan tai poikkiputkeen kolmesti ja oululaiset kerran. Maaleista vastasi edelleen ennakkosuosikki, kun Matias Vaajala sivalsi eron kolmeen Oskari Heikkilän puhkaistua puolustuksen pitkällä poikkisyötöllä.

Eemeli Salin nosti maalin edestä 4-0 ja tarjosi sen jälkeen kavennuspaikkaa vastustajalle riuhtomalla perättäisistä tilanteista itselleen kaksi kahden minuutin jäähyä. Neljässä minuutissa OLS sai pallon kertaalleen ohi Classic-vahti Lassi Torisevan, mutta tämä ehti poimia sen maaliviivan turvallisemmalta puolelta. Muut laukaukset jäivät tunnollisesti kyykkineeseen puolustukseen, ja perään Classic näytti ylivoimapelaamisen mallia. Neljä kaksiminuuttista tappaneet tamperelaiset tarvitsivat omaa ensimmäistä yritystään vain 19 sekuntia ennen kuin Albert Koskinen pommitti etukulmaan 5-0.

Päätöserässä Classic piti pelin täysin kontrollissa varjellen tunnollisesti omaa maaliaan ja käyttäen maalipaikat vapautuneesti muun muassa myös illan toisessa ja kolmannessa ylivoimapelissään. Neljännen jäähynsä OLS kykeni ottelun lopussa tappamaan eikä Classic saanut kaksinumeroisia voittolukemia täyteen.

– Ei vielä ihan täysin ehjä kuusikymmenminuuttinen, alkuun oltiin vielä vähän telineissä mutta sieltä se sitten lähti, ensimmäisen pokaalinsa Classicin päävalmentajana voittanut Juha Kivilehto pohti Ylen haastattelussa.
– Pitää olla tosi tyytyväinen, miten äijät pelasivat.
Classicin hankalaa syksyä leimasi pitkä sairaslista, mutta sen lyhennyttyä on mestarien pelikin alkanut näyttää totutun vahvalta.
– Meille on tärkeää, että saadaan äijiä takaisin ja ennen kaikkea, että päästään kunnolla harjoittelemaan yhdessä. Siinä on jouduttu antamaan tasoitusta. Toivottavasti yhteinen harjoittelu alkaa sitten näkyä pelaamisessa tasaisuutena, tähän asti on vielä menty vähän ylös ja alas. Tässä on onneksi kuitenkin vielä hyvin aikaa ennen kuin kevään tärkeimmät pelit alkavat.

Juhani Järvenpään ottelukuviin

Cupmestaruus on Classicille kaikkiaan seitsemäs. OLS:lle finaalipaikka oli historian ensimmäinen.

Lassi Torisevasta tuli toinen maalivahti, joka on pitänyt verkkonsa puhtaana miesten cupfinaalissa. Edellisen kerran samaan pystyi Vesa Turunen keväällä 1992  Josban lyödessä Jönnin 1-0.

Salibandya, Hämeenlinna

Suomen Cupin miesten loppuottelu

Classic–OLS 9-0 (2-0, 3-0, 4-0)

1. erä: 0.45 Eemeli Salin (Janne Lamminen) 1-0, 13.51 Konsta Tykkyläinen (Eemeli Akola) 2-0.
2. erä: 22.23 Matias Vaajala (Oskari Heikkilä) 3-0, 31.34 Salin (Eetu Sikkinen) 4-0, 39.50 Albert Koskinen (Salin) 5-0 yv.
3. erä: 46.51 Sami Johansson (Koskinen) 6-0 yv, 51.26 Lamminen (Nico Salo) 7-0, 53.52 Heikkilä (Sikkinen) 8-0, 55.41 Salin (Johansson) 9-0 yv.

Torjunnat:
Lassi Toriseva Classic 3+7+1=11,
Roni Tuononen OLS 3+6+9=18.

Jäähyt: Classic 4×2 min, OLS 4×2 min.

Erotuomarit: Mikko Alakare ja Anssi Silvo.

Yleisöä: 602.