Uutiset

Kupittaalla kutkuttava kärkiottelu – TPS nousi kahden maalin takaa mutta KrP vei rangaistuslaukauksilla

F-liigassa pelattiin perjantaina kärkiottelu, kun Nokian KrP kaatoi Turussa TPS:n rangaistuslaukauksilla 6-5. Sarjakärjen lohduksi jäi piste, joka tuli nousemalla ilman maalivahtia kahden maalin tappioasemasta tasoihin.

Avauserän vei Kupittaan 500-päisen yleisön harmiksi KrP 2-1, mutta toista hallitsi kotijoukkue nousten vuorostaan toiseen taukoon mennessä 3–2-johtoon. Päätösjaksolla tuli kuitenkin shokkihoitoa, kun Olli Arkkila, Mikko Laakso ja Joona Rantala laukoivat erän puoliväliin mennessä taululle 3–5-vierasjohdon. TPS:n päätös vetää aikaisin maalivahtia pois kuitenkin kannatti: Peteris Trekse ensin kavensi ja sitten tasoitti melkeinpä identtisillä matalilla laukauksilla kuvion alimman miehen paikalta.

Maalittoman viiden minuutin jatkoajan jälkeen KrP heitti rangaistuslaukauskisaan maalille koko alkukauden selkävaivojen takia menettäneen Miro Tuomalan, ja pitkän miehen debyytti toikin voiton. Kisa ratkesi viidennessä parissa, jossa TPS:n Jaakko Hautamäki ei onnistunut ohittamaan Tuomalaa ja ratkaiseva maali merkittiin KrP:n viimeiselle laukojalle Joonatan Kovaselle. Kotijoukkue ja yleisö protestoivat vielä tilannetta kyseenalaistaen ratkaisevan pallon käymisen maalissa, mutta tulostaululle se jäi.

Sarjan kärjessä on nyt TPS:llä 57 ja ottelun vähemmän pelanneilla Classicilla 54 ja Nokian KrP:llä 53 pistettä.

Lauantaina sarja jatkuu otteluilla OLS–FBC Turku, SPV–Classic ja Westend Indians–Nurmon Jymy.

Arkistokuva: Anssi Koskinen