Uutiset

Classic kuritti EräViikinkejä ja nousi kolmen pisteen päähän kärjestä

Classic nousi kolmen pisteen päähän sarjakärki TPS:stä kaataessaan keskiviikon ainoassa miesten ottelussa kotonaan EräViikingit 12-5. ”Familyn” tehomiehinä häärivät neljä pistettä koonneet Ville Lastikka (3+1) ja Oskari Heikkilä (1+3).

Classic karkasi 12 minuutissa 4-1-johtoon mutta vieraat virkosivat vielä, kun Alex Eklund kavensi ennen erätaukoa ja Lassi Koivisto kiepautti toisen alussa kierrosta takayläkulmaan tilanteeksi 4-3. Sitten kotijoukkue kuitenkin karkasi uudelleen: Eemeli Salin pamautti Sami Johanssonin syötön vastapallosta 5-3, Ville Lastikka suorasta juoksusta 6-3, Konsta Tykkyläinen 7-3 ja vielä Jere Pulkkinen puolustajan jalan kautta 8-3. Päätöserässä EräViikingit kuroi eron parhaimmillaan neljään maaliin ennen kuin Classic komisteli viimeisellä vitosella lukemat kaksinumeroisiksi. EräViikinkien maalissa aloitti tänään ensi kertaa liigatasolla Touko Ojala, joka heitettiinkin saman tien altaan syvään päähän. Vieraiden puolustuksessa debytoi puolestaan Tšekin nuorisomaajoukkueen 16-vuotias Michael Wertheim.

Sarjan kärjessä on nyt TPS:llä 66, Classicilla 63 ja ottelun vähemmän pelanneella Nokian KrP:llä sekä Happeella 59 pistettä. Hännillä EräViikingit jatkaa karsijan paikalla toiseksi viimeisenä.

Perjantaina ovat vuorossa Espoon derby Oilers–Westend Indians sekä TPS–Happee ja Nokian KrP–EräViikingit.

Arkistokuva: Esa Takalo