Uutiset

Edes Classic ei kyennyt uhkaamaan TPS:n puhdasta voittoputkea

Naisten A-lohkossa oli kakkonen Classicin vuoro haastaa TPS:n puhtaan pelin voittoputki. Kyyti Kupittaalla oli kuitenkin yhtä kylmää kuin muillekin, ja hallitsevan mestarin 20. perättäinen voitto tuli lukemin 9-4. Ennen päätöskierrosta TPS:llä on kärjessä 14 pisteen etumatka Classiciin.

Ilman pistemenetyksiä on runkosarjan selvittänyt viimeksi Classic, joka 2016-2017 voitti kaikki 22 otteluaan.

Elli Kylmäluoma herätteli Classicin toiveita ottelun avausmaalilla, mutta jo ennen ensimmäistä erätaukoa TPS oli karannut Milla Nordlundin kahdella osumalla sekä Emilia Pietilän ja Henrika Maikolan maaleilla 4–1-johtoon. Suvi Hämäläinen kavensi vielä toisessa erässä, mutta sitten painoi taas kotijoukkue kaasua karaten toiselle tauolle 8–3-johdossa. Milla Nordlund latoi tänään hattutempun, ja kolme pistettä kirjautti myös yhden maalin ja kahden syöttöpisteen Jenna Saario.

Illan tasoero näkyi myös torjunnoissa, kun Classicin Juulia Kataja venyi 20 laukauksen tielle Noora Vuorelan puuttuessa peliin kotijoukkueen tolppien välissä kahdeksan kertaa.

Lauantaina Classic saa vielä uuden mahdollisuuden, kun se päättää runkosarjan kohtaamalla TPS:n kotona Lempäälässä.

Arkistokuva: Anssi Koskinen