Uutiset

Playoff-pelit vauhtiin ryminällä - ammattilainen tukemassa ottelutapahtumien kehittämistä

Naisten sarjan playoff-kevät alkaa tällä viikolla ryminällä, kun kahdeksan parasta joukkuetta aloittavat pudotuspelit. Kevään ratkaisupelit näkyvät myös kenttien ulkopuolella, kun ottelutapahtumia on lähdetty kehittämään yhdessä seurojen ja tapahtuma-alan ammattilaisen Suvi Nurmen (House of Good Feelings) toimesta.

Taustalla on seurojen yhteinen halu kehittää naisten sarjaa ja kasvaa Suomen viihdyttävimmäksi yleisölajiksi sekä naissalibandyn vetovoimaisimmaksi sarjaksi koko maailmassa. Tämän matkan alkutaipaleella ottelutapahtumien kehittäminen on koettu yhdeksi tärkeimmäksi konkreettiseksi hankkeeksi.

Suvi Nurmeen johdolla seurat ovatkin yhdessä laatineet toimia ottelutapahtumien kehittämiseksi. 

– Nurmeen ansiosta tämän kevään pudotuspelitapahtumissa moneen eri yksittäiseen asiaan on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota ja tämä varmasti näkyy positiivisella tavalla tapahtumissa läsnä olevalle yleisölle. Salibandy on parasta paikan päällä, joten tervetuloa kannustamaan omaa suosikkijoukkuettasi kohti kannua, F-liigan naisten sarjan johtoryhmän puheenjohtaja Mikko Aikko luonnehtii.

Seurakohtaisten sparrausten ohella seurat kokoontuivat pudotuspelien alla myös yhdessä kehittämään tapahtumia Nurmen kanssa. Tällöin yhdessä käytiin läpi teemoja aina talkooväen tärkeydestä erätaukojen hyödyntämiseen ja muun muassa sosiaalisen median hyödyntämiseen ottelutapahtumassa ja sen markkinoinnissa.

– On tärkeää, että pystymme seurojen kanssa yhdessä kehittämään ottelutapahtumia pienin askelin. Miun mielestä oli oikein hyvä sparraustuokio, jonka aikana tuli selvästi esille, että ne haasteet, joiden kanssa painitaan, on seurasta riippumatta hyvin samanlaiset, SaiPan Essi Kultanen kommentoi.

Naisten puolivälierät alkavat torstaina, kun Classic ja SaiPa iskevät yhteen Bläk Boksissa. Muut sarjat polkaistaan käyntiin puolestaan lauantaina. Nähdään katsomoissa, sillä salibandy on tunnetusti parasta paikan päällä!

OTTELUOHJELMA: PUDOTUSPELIEN AIKATAULUT