Uutiset

Videotutkintapyyntö ei johtanut seuraamuksiin M-Teamin pelaajalle

Pääsarjojen kurinpitodelegaatio ei määrännyt rangaistuksia F-liigakarsinnan ottelun SalBa–M-Team tilanteesta, josta otteluvalvoja oli tehnyt videotutkintapyynnön M-Teamin pelaajan rikkeestä.

Kurinpitodelegaatio perustelee päätöstä seuraavasti:

Käsiteltävässä tilanteessa on kiistatonta, että Mäkinen hakee kädellään kontaktin Lehtoniemeen. Videolta ei ole pääteltävissä, mikä Mäkisen tarkoitus on, mutta hänen käyttämänsä voima ei viittaa väkivaltaiseen iskuun.

Asiaa tarkasteltaessa on merkitystä sillä, että vaikka on mahdollista, että Mäkisen kontakti osuu Lehtoniemen genitaalialueelle, ei osumakohta ole videolta todennettavissa. Myöskään erotuomarit eivät ole havainneet osumakohtaa.

Näin ollen kurinpitodelegaatio katsoo, että vaikka Mäkisen kontakti tilanteessa on tarpeeton, sen ei kuitenkaan voida käytettävissä olevan aineiston perusteella katsoa olevan sillä tavalla väkivaltainen tai epäurheilijamainen, että Mäkiselle tulisi tuomita jälkikäteen rangaistuksia.

Tilanteesta ei tuomita rangaistusta.

F-liigan kurinpitopäätöksiin

Katso video tilanteesta: