Uutiset

Peter Kotilainen johti taistelua – SPV nousi pakkopaikassa kotivoittoon

SPV ei suostunut vielä kesälomalle vaan kavensi puolivälierien tilanteeksi Happeeta vastaan 1-3 voittamalla Peter Kotilaisen johdolla kotonaan 4-3. Viides kohtaaminen odottaa sunnuntaina Jyväskylässä.

Happee vei avauserän Markus Salmen ja Ilmari Aarelan komeilla osumilla 2-0, mutta toisessa Juuso Keskinen kiskaisi keskeltä kääntölaukauksella kavennuksen. Tasoitus ei onnistunut vielä rangaistuslaukauksesta Pietari Jääskeläisen käydessä peittämässä Sami Kosken laukauksen, mutta kohta se nähtiin sitäkin komeampana pelitilanteesta. Jukka-Pekka Pelto-Arvo lähetti komealla rystylyönnillä kaaripallon maalille, ja Peter Kotilainen jatkoi kuulan ilmasta ohi Markus Laakson. Kolmannen erän alussa Teuvo Kinnunen linkosi keskiviivalta Happeen vielä kerran johtoon, mutta Peliveljet ei taipunut. Mikko Santanen tasoitti Peter Kotilaisen tarjoilusta, ja voittomaalin löi maalin edestä Kotilainen itse viisi minuuttia ennen loppua Jukka-Pekka Pelto-Arvon raadettua alle vahvan esityön.

F-liigakarsinnassa FBC Turku siirtyi Karhuja vastaan 2–1-johtoon voittamalla kotonaan rangaistuslaukauskisan jälkeen 6-5. Paikka karsinnan toisessa vaiheessa aukeaa kolmella voitolla.

Karhut karkasi toisen erän alussa jo 4–0-johtoon, ja kotijoukkueen kolmen kavennuksen jälkeen osui Eero Vanhatalo erän loppuun vielä viidennen maalin porilaisille. Kolmannessa erässä FBC nousi kuitenkin kahdella ylivoimamaalilla rinnalle, kun ensin osui Aaro Ollikainen Oliver Niemelän syötöstä ja sitten Niemelä itse Nikolas Laaksosen passista. Kokonainen 20 minuutin jatkoeräkään ei tuonut ratkaisua, joten lopuksi oli katsottava rangaistuslaukauksilla, kuka oli kuka. Rangaistuslaukauskisa päättyi jo FBC:n neljännen laukojan Oliver Niemelän maaliin, kun myös Juuso Forsman ja Joonas Viitanen olivat osuneet mutta Karhujen kolmesta yrittäjästä kukaan ei ollut saanut palloa Aleksi Sillantaan vartioimaan verkkoon.

Kuva SPV:n ja Happeen sarjan aiemmasta kohtaamisesta: Juha Käenmäki