Uutiset

TPS kolmantena välieriin – Indians taipui taas kaksinumeroisin lukemin

TPS eteni kolmantena joukkueena miesten välieriin, kun se kaatoi Westend Indiansin kotonaan maalein 10-2 ja jatkaa neljän joukkoon voitoin 4-1. Viimeisestä paikasta pelaavat sunnuntaina Jyväskylässä viidennen ottelunsa Happee ja SPV, ja jatkopaikka on katkolla kotijoukkueelle.

Edellisen kohtaamisen murskanumeroin vienyt TPS jatkoi tänään siitä, mihin Espoossa jäi, ja jo 18 minuutin pelin jälkeen taululla komeili 3–0-kotijohto. Indiansin Christian Remeksen kavennus jäi yksittäiseksi leimahdukseksi, kun toisessa erässä Jere Niemelä, Olli Laine ja sadatta pudotuspeliotteluaan pelannut Miko Kailiala laukoivat mustavalkoiset jo 6–1-johtoon. Kolmannessa erässä Kailiala sai juhlia jo hattutemppua ja neljättäkin maaliaan, kun hän laukoi alivoimalla lukemiksi 8-2 ja perään tyhjään verkkoon kotijoukkueen yhdeksännen ja kymmenennen osuman. Mikko Hautaniemen tämän illan saalis oli neljä syöttöpistettä.

Anssi Koskisen ottelukuviin

Aiemmin ovat välieriin edenneet suoraan neljässä ottelussa mestari Classicin pudottanut Oilers sekä OLS:n kaatanut runkosarjan voittaja Nokian KrP.

F-liigakarsinnassa FBC Turku eteni toiseen vaiheeseen voitoin 3-1 kaadettuaan tänään Porissa Karhut 9-3. Pareissa M-Team–SalBa ja SaiPa–LNM yrittävät M-Team ja ja SaiPa lauantaina katkaista sarjoja johtaessaan 2-1.

Kotonaan vasta rangaistuslaukauksilla voittanut FBC Turku karkasi tänään jo avauserässä, kun Joona Heiskanen, Oliver Niemelä ja alivoimalla osunut Nikolas Laaksonen laukoivat joukkueensa kolmen maalin vierasjohtoon. Karhut kavensi eron parhaimmillaan toisen erän lopussa kahteen, mutta päätösjaksolla päättyvän kauden liigajoukkue meni menojaan kolme pistettä napsineiden Joonas Viitasen (2+1) ja Lauri Laineen (2+1) johdolla.

Kuvat: Anssi Koskinen