Uutiset

KrP ja TPS nappasivat kotonaan ensimmäiset kiinnitykset finaalipaikkoihin

Miesten välierät alkoivat kahdella kolmen maalin kotivoitolla, kun Nokian KrP löi Oilersin 9-6 ja TPS Happeen 4-1.  Loppuottelupaikka aukeaa neljällä voitolla, ja toiset kohtaamiset nähdään sunnuntaina Espoossa ja Jyväskylässä.

Nokian KrP aloitti jyrän lailla, kun Valtteri Viitakoski, Morics Krumins ja takatolpalle hiipinyt Jere Mattila laukoivat tilanteeksi jo 3-0 Miro Tuomalan jouduttua torjumaan isäntien maalilla vasta kerran. Oilers nousi toisessa erässä maalin päähän, mutta Mikko Laakson ja Henri Johanssonin osumat perättäisissä vaihdoissa repäisivät eron taas kolmeen. Oilersin urakkaa vaikeutti, kun koko kauden sivussa olleen Rasmus Kainulaisen paluu kaukaloon katkesi jo toiseen vaihtoon hänen katseltuaan punaista korttia kovasta kontaktista vastustajaan. Kolmannessa erässä KrP karkasi parhaimmillaan jo 9–4-johtoon ennen kuin vieraiden kaksi kavennusta ilman maalivahtia taas sähköistivät loppua. KrP:n Henri Johansson ja Nico Jonaeson kahmivat välieräavauksessa tehopisteet 2+2, Öljymiehistä kirjauttivat Justus Kainulainen kolme maalia ja Aaro Astala kolme syöttöpistettä.

Turussa oli puolustus arvossaan, ja avauserän jälkeen TPS johti Miko Kailialan ja Mikko Hautaniemen osumilla 2-0. Jami Mannisen rangaistuslaukaus pelin puolivälissä ei vielä tuonut Happeelle kavennusta, mutta kolmannen erän alussa se onnistui Eppu Suhannon laukauksella. Toista kertaa ei Oskari Fälden TPS:n maalissa kuitenkaan enää antautunut, ja viimeisellä kympillä TPS varmisti ensimmäisen kiinnityksensä finaalipaikkaan ja Peteris Treksen maalilla ja Ville Hirvisuon pallolla tyhjään verkkoon.

Anssi Koskisen ottelukuviin

Kuvat: Anssi Koskinen