Uutiset

TPS:lle kolmas finaalivoitto – Classic koki kovia jo ennen alkuvihellystä

TPS nousi jo voiton päähän mestaruuden uusimisesta, kun se löi vähäväkisen Classicin kotonaan selvästi 8-4  ja siirtyi finaalisarjassa 3–0-johtoon. Kulta on katkolla turkulaisille lauantaina Tampereella.

Classic koki ensimmäiset takaiskunsa jo ennen ottelua, kun kokoonpanosta puuttuivat muun muassa avainpelaajat Suvi Hämäläinen, Kristiina Kauppila sekä maalivahti Juullia Kataja. Kupittaalle matkusti vain 14 kenttäpelaajaa ja juniorivahti Julia Saarinen.

Alku kaukalossa olikin sen mukainen, kun pudotuspelien pisteykkönen Milla Nordlund nosti mustavalkoiset johtoon heti ensimmäisessä vaihdossa ja 12 minuutin kohdalla Ella Alanko-Salminen tylytti lukemiksi jo 5-0. Sitten oli sentään Classicin avausosuman vuoro, ja toisessa erässä meno tasaantui hetkeksi: TPS:n kuudennen osuman jälkeen Mila Manninen ja Alisa Pöllänen kavensivat. Milla Nordlund ja Seraina Fitzi urakoivat jo toisen erän lopussa kotijoukkueen illan maalit valmiiksi, ja päätöserässä nähtiin enää Classicin Sofia Lahden lohtukavennus.

Anssi Koskisen ottelukuviin

Kuvat: Anssi Koskinen