Uutiset

TPS:lle ensimmäinen kiinnitys kultaan – Miko Kailiala ratkaisi jatkoajalla

TPS nappasi ensimmäisen kiinnityksen F-liigan miesten mestaruuteen kaadettuaan Nokian KrP:n sen kotikaukalossa 4-3 Miko Kailialan jatkoaikamaalilla. Toinen loppuottelu pelataan sunnuntaina Turussa. Mestaruuteen tarvitaan neljä voittoa.

Finaalien avausmaalin iski kaksi syöttöä TPS:n tolppalaukauksen jälkeen Joonatan Kovanen kotijoukkueelle, mutta toisessa erässä tuli tylysti TPS. Mikko Hautaniemi nosti virkapaikaltaan maalin edestä tasoituksen, Tuomas Ojala päätti syöttökuvion takatolppaa nuolleeseen laukaukseen ja Ville Hirvisuo punnersi päätytilanteen voitettuaan maalin eteen työntämään turkulaiset jo 3–1-johtoon. Mikko Laakso sivalsi kuvion keskeltä ylivoimakavennuksen, mutta kohta jättivät taas kotiyleisön sydämet lyönnin väliin, kun TPS:lle vihellettiin rangaistuslaukaus puolustajan peitettyä maalipaikan maasta pelaten. Yksi F-liigan varmimmista rankkarispesialisteista sai kuitenkin tällä kertaa pettyä, kun KrP-vahti Miro Tuomala peitti Miko Kailialan  harhautuksen. Päätöserän ainoa maali nähtiin viisi ja puoli minuuttia ennen loppua. Mikko Laakso voitti pallon hyökkäyspäässä, Joona Rantala siirsi sen maalille ja Miska Mäkinen ohjasi tasoituksen verkkoon.

Jatkoaikaa ehti tänään kulua vain 21 sekuntia ennen kuin TPS ratkaisi. Oikeaa laitaa noussut Lauri Stenfors syötti luukulle, josta Miko Kailiala ohjasi TPS:lle ensimmäisen kiinnityksen kultaan.

Esa Takalon ottelukuviin

Kuvat: Esa Takalo