Uutiset

Näätäkuningas hiljensi Kupittaan 1878 katsojaa – Nokian KrP tasoitti finaalivoitot

Kupittaan palloiluhallin 1878 katsojaa joutuivat pettymään, kun Nokian KrP tasoitti F-liigan finaalivoitoiksi 1-1 kaatamalla TPS:n Henri Johanssonin 4–3-jatkoaikamaalilla. Kolmas kohtaaminen isketään tiistaina Tampereella, ja mestaruus vaatii neljä voittoa.

Ottelun avausmaalin kosketti ylivoimalla takatolpalta verkkoon Mikko Hautaniemi, mutta kuitti tuli pian, kun Joonatan Kovanen päätti nopean vastaiskun tasoitukseen etukulmasta. Sitten olikin edessä pitkä videotarkistus, jossa tarkistettiin kahta eri kovaa kontaktitilannetta ja joka venytti erän 42-minuuttiseksi. KrP:n Valtteri Viitakosken verisenä pukusuojaan lähettänyt osuma ei tuottanut lisäseuraamuksia, mutta Peteris Trekseen osunut vieraiden Lauri Alkki poistui pelistä punaisella kortilla.  Seurannut ylivoima tuotti TPS:lle 2–1-kaukojohdon, kun Jere Niemelän laukaus viuhui KrP-maalin yläkulmaan.

Toisessa erässä vedettiin hurjan ensimmäisen jälkeen jo hiukan henkeä, ja Kupittaan yleisö näki harmikseen vain Miska Mäkisen pelin puolivälissä KrP:lle laukoman tasoituksen. Kolmannessa erässä oli Miko Kailialalla mahdollisuus nostaa TPS rangaistuslaukauksesta johtoon, mutta Miro Tuomala KrP:n tolppien välkissä toisti viime ottelun temppunsa ja peitti maalitykin yrityksen. Kaksi ja puoli minuuttia ennen täyttä aikaa Peteris Trekse leikkasi laidasta keskelle laukomaan turkulaiset edelle, mutta voittoon saakka ei tänäänkään riittänyt 60 minuuttia. KrP otti maalivahdin pois, ja Nico Jonaeson kiskaisi tasoituksen Joona Rantalan poikkisyötöstä.

Jatkoajan kolmannella minuutilla KrP pelasi pallon ensin päätyyn ja pudotti sitten viivaan, josta Olli Arkkila levitti vasempaan laitaan ja Henri Johansson pommitti etukulmaan ratkaisun. Maali oli ”Näätäkuninkaalle” vieläpä uran sadas pudotuspeleissä.

Anssi Koskisen ottelukuviin

Kuvat: Anssi Koskinen