Uutiset

Oilers kesti EräViikinkien kirin, Jymy aloitti voitolla

Viime kevään pronssijoukkue Oilers aloitti F-liigakautensa kaatamalla kotonaan EräViikingit 7-6 ja Nurmon Jymy lyömällä samoin kotonaan FBC Turun 5-3.

Avauserä lupasi Oilersille helppoa iltaa, kun Rasmus Kainulainen kahdesti, Eetu Nykänen alivoimalla, Eetu Sorvali ja Justus Kainulainen takoivat taululle 5–1-johdon. Vieraista väläytti Simon Stransky, jonka 2–1-kavennus oli ensimmäinen viime kevään F-liiga Draftin kautta Suomen pääsarjaan pestatun pelaajan laukoma maali. Ottelun puolivälissä Oilers johti jo 7-2, mutta EräViikingit ei vielä taipunutkaan. Oliver Sillanpää kavensi vielä ennen erätaukoa peräti kolmesti peräkkäin, ja kolmannessa erässä Juuso Möttönen nosti haastajat jo maalin päähän. Tasoitus jäi kuitenkin tekemättä, ja kaikki kolme pistettä jäivät 942 katsojan helpotukseksi Espooseen. Justus Kainulainen laukoi Oilersin maaleista kolme, ErVin Oliver Sillanpään saldo oli tänään 3+1.

Seinäjoella vei Jymy heti avauserän selvästi 3-0. Toisen aluksi avasi Atte Kurkikangas turkulaisten maalitilin, mutta Matias Mäenpään ylivoimaosuma kuvion keskeltä piti eron ennallaan. Jännitys säilyi kuitenkin ottelun loppuun saakka Mika Hämäläisen ja ylivoimalla osuneen Matias Kallion nostettua FBC:n kolmannen erän alussa matalilla laukauksilla nopeasti maalin päähän. Jymy sai hengähtää vasta puolitoista minuuttia ennen loppua, kun Jari Hankkio nosti vapauttavan viidennen osuman omalta alueelta tyhjiin. Matias Mäenpää oli hattutempullaan Jymyn illan maalitykki, Jari Hankkio merkkautti maalin ja kaksi syöttöpistettä.

Sarja jatkuu heti maanantaina ottelulla Nokian KrP–Oilers.

Arkistokuva: Juhani Järvenpää