Uutiset

SaiPa jatkaa puhtaalla pelillä, nyt kaatui ÅIF vieraissa

SaiPa jatkaa sarjakärjessä puhtaalla pelillä, kun se otti jo neljännen voittonsa kaatamalla vieraissa ÅIF:n 6-1. Pistepörssin kärki Miisa Turusen tehot olivat tällä kertaa 1+2. Lauantain muut voittajat olivat PSS, Classic ja Koovee.

Vielä avauserän puolivälissä Josefiina Kettunen toi ÅIF:n tasalukemiin, mutta sitten iski SaiPalle vielä ensimmäisessä erässä Miisa Turunen ja toisessa Bea Taipale sekä Elsa Holopainen. Loput osumat laukoivat ottelun viimeisillä minuuteilla Elina Suutari ja Henna Piironen.

PSS löi kotonaan SSRA:n 5-3. Alkuun kaksi maalia tappiolla nousseet vieraat nousivat toisessa erässä vielä tasoihin, mutta vain kolme sekuntia ennen taukoa Ella Sundström päätti hienon syöttökuvion PSS:n johtomaaliin ja toisen alussa Venla Nousiainen lapioi lukemiksi 4-2. Sanni Uimarihuhdan kavennus ylivoimalla jäi SSRA:n viimeiseksi, ja Rina Rautala iski sitten PSS:n sarakkeeseen loppunumerot.

Kooveen syksyn toinen voitto tuli vieraskaukalossa, kun O2-Jyväskylä taipui 7-4. Kooveen pelin puoliväliin mennessä rakentama 4–1-johto ei vielä riittänyt, kun kotijoukkue kiri maali maalilta lähemmäs ja päätöserän avausvaihdossa Kiia-Mari Avikainen laukoi jo 4–4-tasoituksen. Tanja Parviainen osui kuitenkin pian Kooveelle uuden johdon, ja hänen osumansa jäikin päivän voittomaaliksi. Pelin viime minuuteilla osuivat Kooveelle vielä Henriikka Järvi tyhjiin sekä Ellinoora Huotari.

Suvi Hämäläinen mätki neljä maalia ja Natalia Pitkäkangas tehot 2+2, kun Classic aiheutti Welhoille jo neljännen tappion voittamalla Kuopiossa 12-4. Alussa käväisi peliin altavastaajana lähtenyt kotijoukkue jopa 2–0-johdossa, mutta vauhtiin päästyään Classic johti jo avauserän jälkeen 4-2 ja toisella tauolla 10-3.

Puhtaan pelin SaiPa ja TPS komeilevat kärjessä 12 pisteellä takanaan yhdeksän keränneet Classic ja EräViikingit. Welhot on enää ainoana nollilla.

Kuva: Juha Hautakangas