Uutiset

Classic sen teki - TPS:n puolentoista vuoden voittoputki katkesi viimein

Tänään nähtiin F-liigan naisten sarjassa syksyn tähänastinen sensaatio, kun Classic katkaisi mestari TPS:n loputtoman tuntuisen voittoputken lyömällä turkulaiset kotonaan 7-5. TPS oli keväästä 2022 alkaen voittanut pudotuspelit mukaan luettuina 39 perättäistä liigaottelua.

TPS:n edellinen tappio tuli kevään 2022 viidennessä loppuottelussa, jonka PSS voitti kotonaan 2-1.

Tänään TPS johti avauserässä parhaimmillaan 3-1, mutta toisessa Classic punnersi edelle ja 5-3-johtoon. TPS nousi erän loppusekunneilla maalin päähän ja päätösjaksolla Henrika Maikolan komealla yksilösuorituksella tasoihinkin, mutta Classicilta löytyi vielä yksi vaihde. Elli Kylmäluoma laukoi hyökkäyspään pallonriiston jälkeen Classicin voittomaaliksi jääneen 6-5-osuman vain kahdeksan sekuntia tasoituksen jälkeen, ja aivan lopussa Suvi Hämäläinen työnsi vielä tyhjiin loppunumerot. Hämäläinen oli kolmella maalillaan ja kahdella syöttöpisteellään illan hahmo, ja Elli Kylmäluoma merkkautti tehot 1+3.

Classicin hienoon iltaan mahtui muutakin juhlavaa, kun seuralegendat Eliisa Alanko, Minna Kallio, Kreeta Lakkala, Katri Luomaniemi, Nina Rantanen ja Hanna Sipiläinen aateloitiin ”Familyn” omassa seremoniassa.

Perjantain toisessa ottelussa FBC Loisto murjoi kotonaan Kooveen 12-6. Vielä toisessa erässä vieraat nousivat tasalukemiin 4-4, mutta sitten Loisto karkasi. Milla Granlund löi erän lopussa taululle uuden kotijohdon, ja päätösjaksolla Loisto sai juhlia maalia peräti seitsemän kertaa Kooveen kahta vastaan. Laura Pakarinen urakoi Loiston sarakkeeseen tehot 3+2, ja Ulla Valtolakin laukoi hattutempun.

Lauantaina ovat vuorossa ottelut SaiPa – EräViikingit, SSRA – SB-Pro ja ÅIF – O2-Jyväskylä.

Arkistokuva viime kevään finaaleista: Esa Takalo