Uutiset

Kaksi maalia riitti EräViikingeille tuplapottiin, ÅIF jälleen voitokkaana

EräViikingit nappasi kolme F-liiga-pistettä ja Suomen Cupin välieräpaikan, kun se kaatoi kotonaan PSS:n 2-0. Maanantain toisessa liigaottelussa ÅIF otti toisen perättäisen voittonsa ja ensimmäisensä SB-Prosta lyömällä nurmijärveläiset näiden kotikaukalossa 6-2.

Tapanilan Mosahallissa nähtiin varovainen ottelu, jossa niin maalit kuin maalia kohti osuneet laukauksetkin jäivät vähiin. Ensimmäinen osuma nähtiin vasta kolmannessa erässä, kun Pinja Suhonen kiepsahti päädystä maalin eteen ja lapioi pallon rystyltä Arla Salon verkkoon. Illan toisen maalin laukoi viisi ja puoli minuuttia ennen loppua näyttävän oman maalin takaa alkaneen koko kentän purjehduksen päätteeksi Nea Nupponen. Maalinsa puhtaana pitäneeltä Elsi Kangasharjulta löytyi ottelupöytäkirjasta avauserässä yksi, toisessa neljä ja kolmannessa neljä torjuntaa.

Nurmijärvellä osui ensin viime kierroksella PSS:n kaatanut SB-Pro, mutta jo avauserässä kaksikko Aada HeikkinenViivi Heikkinen nosti ÅIF:n edelle. Toisessa erässä kasvattivat eroa Sini Liljavirta sekä Iida Sinkko, ja kotijoukkueen toinen maali nähtiin vasta kaksi minuuttia ennen ottelun loppua vieraiden johdettua jo 5-1. Päätöslukemat laukoi Essi Linnavuori maalivahti Helmi Rauhalan syötöstä. ÅIF:n viides maali oli 2005 syntyneen Inka Liljavirran uran ensimmäinen liigassa.

Naisten sarja jatkuu lauantaina neljällä ottelulla, jotka ovat EräViikingit – O2-Jyväskylä, TPS – SaiPa, ÅIF – Classic ja PSS – Koovee.

Kuva: Juha Hautakangas