Naisten sarjan lauantain ratkaisijoista ei jäänyt epäselvyyttä, kun Daniela Westerlund taituroi tehot 2+2 PSS:n lyödessä kotonaan ÅIF:n 5-1 ja Hanna Niemelä saldon 3+1 SSRA:n kaataessa vieraissa SaiPan 4-3.
Itäisen Uudenmaan derbyssä iski PSS voittoon riittäneet maalit kahdeksassa minuutissa, kun Fanny Holmberg löi irtopallon luukulta sisään ja Emma Parta pommitti puolustuksen keskeltä eron kahteen. Sitten oli vuorossa Parran maalin jo syöttänyt Daniela Westerlund, joka näytti laukaisutaitoaan ensin avauserän ja sitten uudelleen toisen erän lopussa. Kolmannen alussa rakensivat vielä Parta ja Westerlund toisinnon 2–0-maalista. Arla Salon nollapelin pilasi ottelun toiseksi viimeisellä minuutilla Aada Heikkinen.
Lappeenrannassa johti SaiPa vielä toisen erän lopulla 2-1, mutta kukapa muu kuin Hanna Niemelä nosti maalivahdin torjunnan kautta Rankat Ankat tasoihin vielä ennen taukoa. Samaa nimeä kuulutettiin kolmannen alussa, kun Hanna Niemelä ensin laukoi etukulmaan SSRA:n johtoon ja kohta vielä syötti Nanni Niemelän keskeltä sijoittaman 4–2-maalin. Miisa Turunen kavensi vielä SaiPalle viisi minuuttia ennen täyttä aikaa, mutta siihen kiri kuivui.
Lauantain tulokset nostivat PSS:n pisteen päähän viidentenä olevasta SaiPasta ja SSRA:n ohi ÅIF:n seitsemänneksi.
Sunnuntaina on vuorossa ottelu SSRA–FBC Loisto.
Kuvat: Ari Arola ja Juha Hautakangas