Uutiset

Classic karkasi Kooveelta toisessa erässä ja jatkaa Tampereen valtiaana

Classic nousi pisteen päähän ottelun enemmän pelanneesta sarjakakkonen EräViikingeistä, kun Koovee kaatui illan Tampereen derbyssä lukemin 6-4. Koovee jatkaa yhdeksäntenä.

Koovee sai jobinpostia jo kuuden minuutin pelin jälkeen, kun joukkueen pisteykkönen Senni Hietanen jouduttiin pitkän ensiavun jälkeen auttamaan kaukalosta jääpussi jalassa. Altavastaaja harasi kuitenkin hyvin hanttiin puoli peliä:  ensin Senni Mustakoski ja Classicin tasoituksen jälkeen Senni Hietasen paikalle nostettu Siiri Syrjänen laukoivat Kooveen johtoon. Makreeta Heikkilä tasoitti kuitenkin vielä ennen taukoa, ja toisen erän toisella puolikkaalla Classic karkasi. Sofia Lappalaisen johtomaali nollakulmasta kiepsahti onnekkaasti sisään, Mila Manninen nosti lähietäisyydeltä eron kahteen ja sitten jätti Kooveen kangistunut puolustus ensin Suvi Hämäläiselle ja sitten Elli Kylmäluomalle tilaa kasvattaa eroa tarkoilla sijoituksilla. Koovee kykeni päätöserässä kaventamaan kahdesti Meeri Happosen noustua oikeaa laitaa maalintekoon saakka ja Ellinoora Huotarin osuttua kuudella viittä vastaan, mutta Classicin voittoa ei kotijoukkue enää ehtinyt nousta uhkaamaan.

Sarja jatkuu torstaina edelleen Tampereella, kun vuorossa on ottelu Classic–EräViikingit.

Kuva: Ainesmedia