Uutiset

Ville Heiskalla ja Aaro Tammirannalla neljän maalin lauantai

Happeen Ville Heiska ja SPV:n Aaro Tammiranta iskivät kumpikin neljä maalia, kun Happee löi vieraissa TPS:n 8-7 ja Peliveljet kotonaan FBC Turun 7-5.

Ville Heiska osui Kupittaalla kahdesti jo tasalukemiin 3-3 päättyneessä avauserässä sekä uudelleen kahdesti toisessa, jonka Happee vei terävillä vastaiskuilla peräti 4-0 karaten tavoittamattoman oloiseen 7–3-johtoon. Happee johti neljällä maalilla vielä päätöserän puolivälissä, mutta sai sitten shokkihoitoa, kun TPS:n Janne Hoikkanen, Lauri Eloluoto ja Alex Eklund kuroivat eron minuutissa (!) yhteen. Happeen pelastukseksi koitui lopulta Markus Salmen kolme ja puoli minuuttia ennen loppua tyhjiin linkoama kahdeksas maali, kun Lauri Eloluoto kavensi vielä viimeisellä minuutilla. Happeen toinen tehokki oli maalin tehnyt ja kaksi syöttänyt Jami Manninen.

Seinäjoella nousi ennakkoluuloton FBC Turku Verneri Tuonosen iskemällä toisen erän ainoalla maalilla tasalukemiin 3-3, mutta kolmannen alkupuolikkaalla SPV repi eroa. Santeri Uusi-Laitila osui oikean tolpan tyveen johto-osuman, jonka jälkeen Aaro Tammiranta laukoi ensin hattutempun täyteen purjehdittuaan laidasta maalintekoon ja kohta vieraiden karmeasta harhasyötöstä tilanteeksi jo 6-3. FBC kiri vielä kahdella ilman maalivahtia tiristetyllä kavennuksella tilanteeksi 6-5 ennen kuin Eero Karjanlahti löi loppunumerot tyhjiin vain kolme sekuntia ennen loppusummeria. Turkulaisten sarakkeeseen tehtaili Nikolas Laaksonen tehot 2+2.

F-liigan miesten sarja jatkuu maanantaina ottelulla Nokian KrP–LASB ja lakeuksien derbyllä SPV–Nurmon Jymy.

Kuvat: Esa Jokinen ja Juha Käenmäki