Uutiset

Mitä F-liigalle kuuluu joulun alla? Toimitusjohtaja Kimmo Nurminen vastaa

F-liiga hiljenee torstain 21.12. pelattavan kärkiottelun Esport Oilers – Classic jälkeen noin viikoksi joulutauolle.  Mutta millä mielin joulun viettoon lähdetään? Me kysyimme F-liigan toimitusjohtaja Kimmo Nurmiselta muutaman ajankohtaisen kysymyksen – vastaukset löydät kysymysten alta.

Q&A: F-liigan toimitusjohtaja Kimmo Nurminen

  • – F-liigan sarjataulukko tukee tuntemusta, että F-liiga on kärjen osalta leveämpi kuin aikoihin. Miesten sarjassa neljän kärki on kahden pisteen sisässä, eikä mahdottoman kaukana ole seuraavillakaan sijoilla olevat joukkueet, kun voitosta saa 3 pistettä. Naisten sarjan tilanne on hyvin saman oloinen, sillä neljän kärki mahtuu 7 pisteen sisään. Syksystä on jäänyt erityisesti mieleen Miisa Turusen yhden ottelun syöttöennätys (9 syöttöä), sekä Henri Johanssonin kukittaminen Hakametsän Jäähallissa pelatussa tapahtumaottelussa kaikkien aikojen eniten liigan runkosarjaotteluita pelanneena pelaajana. Naisten sarjassa toteutettu Roosa-nauha -teemakierros oli vastuullinen teko.

    – Syksystä jää myös mieleen F-liigan kasvun jatkuminen, sillä esimerkiksi sosiaalisen median puolella Instagramissa meni 25 000 seuraajan raja rikki, TikTokissa 15 000. F-liigan somen kokonaisseuraajamäärä on mennyt yli 50 000 ja tämä vahvistaa asemaa maailman seuratuimpana salibandyliigana ja tekee F-liigasta merkittävän kaupallisen alustan kotimaisessa palloilutarjonnassa. Yleisömäärät ovat kehittyneet viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna ja Ruudun katsojaluvut jatkaneet reipasta kasvuaan. F-liiga kiinnostaa ja se antaa pohjaa tulevalle.

  • – F-liigassa ottelut ovat pääsääntöisesti viihdyttäviä ja jokaisessa ottelussa nähdään hienoja suorituksia. F-liigassa itse peli on kutakuinkin kunnossa, mikä on seurausta laadukkaasta, tavoitteellisesta valmentamisesta sekä pelaajien omistautumisesta lajille. Se mihin olen erityisen tyytyväinen, on joukkueiden ja pelaajien haluun pelata rehdisti siten, ettei ylilyöntejä tapahdu ja huolehditaan siltäkin osin pelin turvallisuudesta.

    – Lajiin nimeltä salibandy kuluu tilanteiden nopea vaihtuminen ja ilahduttavasti se näkyy ajoittain myös tulostaululla. Muutamassa minuutissa ehtii tehdä monta maalia ja se tuo oleellisen elementin F-liiga otteluiden seuraamiseen. F-liiga on kuitenkin pelaajien peli ja pelaajat ovat viihteellisen sisällön pääarkkitehteja. Joukkueiden tähtipelaajien erottuvuutta helpottaa pääyhteistyökumppanimme Kamux, jonka selkämainoksesta tunnistaa jokaisen joukkueen parhaan pisteiden tekijän. F-liigassa saa pelaajaprofiilit erottua, tunnetta saa olla mukana!

  • – Salibandyliiton 100 prosenttisesti omistama SSBL Salibandy Oy operoi markkinaehtoisella rahalla eli F-liigan kumppanit mahdollistavat niitä resursseja, joilla toimitaan. Reilu kolme vuotta sitten osa kumppanimyynnistä siirrettiin Salibandyliiton liikevaihtoon, ja oli tiedossa, että se vaikuttaa Oy:n vuotuiseen tulokseen. Koronapandemia muutti joltain osin kuluttajien käyttäytymistä, ja sillä on ollut vaikutusta myös taloudelliseen tilanteeseen.

    – SSBL Salibandy Oy:n hallitus asetti kuluvalle vuodelle nollatulosatavoitteen ja 80 000 euron (10%) liikevaihdon kasvun. Nyt kun vuosi 2023 on lopuillaan, voi hyvillä mielin ennustaa tavoitteiden toteutuvan ja Oy tekee parhaimman tuloksensa sitten Superfinaalivuoden (2018) sekä liikevaihdossa että tuloksessa mitattuna. Lajin vetovoima on yhä edelleen olemassa ja F-liiga on kolmessa vuodessa saanut ilmaa siipiensä alle – myös taloudellisesti.

  • – F-liigan brändi on verrattain nuori, mutta kolmessa vuodessa F-liigassa pelaavien seurojen kanssa olemme tehneet sitä näkyväksi. Aikanaan annettu brändilupaus Inspiroiva, Liikuttava, Merkityksellinen, Erottuva (ILME) on vedonnut kumppaneihin. Tämän vuoden tulokseen merkittävältä osin on vaikuttanut viimeisen vuoden aikana solmitut uudet kumppanuudet, jotka haluavat olla innostavassa kasvutarinassa mukana.

    – Sanoma Media Finlandin kanssa vuonna 2018 solmittu yhteistyösopimus F-liigan liikkuvan kuvan oikeuksista on tuonut F-liigalle sen tarvitsemaa näkyvyyttä ja yhteistyön myötä kehittynyt sisällöntuotanto studio-otteluineen on luonut tuotteelle arvoa. Tulokseen vaikuttaa luonnollisesti myös vastuullinen taloudenhoito, joka on näkynyt rajallisissa resursseissa investoida esim. markkinointiin.

    – Salibandylla on muutenkin nyt hyvin imua kumppanipuolella. Yrityksen ja toimialan erityispiirteet ja tarpeet huomioivat yhteistyösisällöt yhdistettynä kasvukeskusten nuorekkaaseen kohderyhmään kiinnostavat monia. Salibandyn kautta ne tavoittaa. Suurimmista lajiliitoista parhaan maineen omaavana (T-Media, Luottamus&Maine 2023), yhdenvertaisena, kasvavana ja peräti kolmet kotiarvokisat lähivuosina järjestävänä lajina matkaamme on tarttunut jo nyt useita yrityksiä, jotka eivät ole koskaan aikaisemmin urheilusponsorointia laajassa mittakaavassa tehneet.

  • – F-liigassa pelaavien seurojen tilannetta arvioitaessa tulee ottaa huomioon F-liiga joukkueen kaupallinen kiinnostavuus ja sen takana olevan seuran elinvoimaisuus. Harrastajamäärät vaikuttavat suoraan seuratoiminnan elinvoimaisuuteen ja välillisesti myös edustusjoukkueen toimintaedellytyksiin. F-liiga on verrattain nuori brändi ja reilussa kolmessa vuodessa seurat ovat tehneet arvokasta työtä viihteellisen puolen esille tuomisessa, erityisesti sosiaalisessa mediassa.

    – Seuroissa tehdään resursseihin nähden upeaa työtä ja vahva luottamus siihen, että ottelutapahtumia kehittämällä seurat hyötyvät taloudellisesti niistä entistä enemmän. Yleisöä ei kaiketi koskaan käy ottelutapahtumissa liikaa ja sen eteen tehtävä työ ei tule koskaan valmiiksi. F-liiga on liigassa pelaavien joukkueiden yhteinen liiga, joten seurojen hyvinvointi on suoraan verrannollinen F-liigan kykyyn kehittyä. Vuorovaikutuksesta on syytä pitää huolta jatkossakin, sillä yhdessä tekemällä saadaan tuloksia aikaan.

  • – Kevät on F-liigassa kuin vappu, juhannus ja joulu samassa paketissa. Kun otteluiden merkityksellisyys kasvaa, se tuo luonnollisesti pöhinää ottelutapahtumiin ja laji hengittää mediassa vapaammin. Viime kauden päätös osoitti sen, että F-liiga kiinnostaa myös paikan päällä. Miesten sarjan ratkaiseva finaali (seiskapeli) pelattiin Hakametsän jäähallissa, jossa yli 5000 katsojaa loi mahtavan tunnelman.

    – On ihan oikeutettua odottaa, että saamme aikaan ensi keväänä tunnetta, joka tarttuu pelaajiin, yleisöön ja urheilua seuraaviin kuluttajiin. Odotan Suomelta menestystä Lahdessa järjestettävissä naisten U19-MM-kisoissa ja sen vaikutuksia tyttö- ja naissalibandyn kiinnostukseen. Kevään ohjelmaan kuuluvat myös molempien F-liiga sarjojen Draft-tilaisuudet, sekä kauden päättävä juhlava F-gaala.