Uutiset

F-liiga palasi joulutauolta – Classic väänsi pisteet sitkeältä Happeelta

Ennen joulua F-liigan piikkipaikalle noussut Classic jatkoi samaan malliin, kun sarja tänään palasi joulutauolta yhdellä ottelulla. Classic kaatoi Jyväskylässä Happeen maalein 6-4.

Classic vei 1009 katsojan harmiksi avauserän 3-1, mutta kahden maalin ero osoittautui taas kerran salibandyssa ohueksi, kun Happee nousi pelin puolivälissä tasoihin. Ensin iski Marius Niemelä irtopallosta ensimmäisensä F-liigassa, ja jo seuraavassa vaihdossa sijoitti läpiajoon vapautettu Niko Laiti lukemiksi 3-3. Heti seuraavalla minuutilla iski kuitenkin kahdesti Classic. Ville Lastikka sivalsi tamperelaiset uudelleen edelle, ja heti perään Toni Salminen ohjasi Eemeli Salinin oivaltavan syötön luukulta elegantisti ohi Pietari Jääskeläisen. Markus Salmi kavensi vielä ylivoimalla etukulmaan, mutta onnistuminen jäi Happeen illan viimeiseksi. Pelin päätösminuuteilla kotijoukkue tappoi Classicin yhden ylivoiman, mutta ei enää heti perään napsahtanutta toista. Nico Salo tempaisi kuvion alimman miehen paikalta loppunumerot eikä Happee onnistunut enää ohittamaan Lassi Torisevaa edes kuudella neljää vastaan. Ville Lastikka merkkautti tänään tehot 2+1 ja Nico Salo 1+2.

Lauantaina ovat vuorossa ottelut SPV–OLS sekä EräViikingit–Nurmon Jymy, joka on myös hyväntekeväisyystempaus. Se on osa Maailman arvokkain pelipaita -kampanjaa, ja lipputulot tilitetään lyhentämättöminä Paralympiakomitealle.

Kuva: Anssi Koskinen