Uutiset

Happee yllätti Westend Indiansin, Classic ja Oilers varmoihin kotivoittoihin

Espoon Otahallissa tarjoiltiin perjantaina pienoinen yllätys, kun seitsemäntenä ollut Happee nousi kaksi sijaa ylemmäs kaatamalla sarjanelonen Westend Indiansin 5-2. Illan muissa mittelöissä kärkijoukkue Classic kaatoi kotonaan Nurmon Jymyn 8-4 ja kolmonen Oilers samoin kotonaan LASBin 11-6.

Happee hukkasi alkuun kaksi ylivoimaa ja katsoi isäntien Tuomas Harjulan avausmaalin mutta iski sitten itse alivoimalla Timo Kotkan osuessa taukotilanteeksi 1-1. Eroa tuli toisessa erässä, jossa Arttu Pylväläinen nosti maalin kulmalta irtopallosta Happeen johtoon ja Jami Manninen kiskaisi vasemmasta laidasta eron kahteen. Jani Rauhala kavensi vielä päätöserän puolivälissä, mutta se maali jäi Indiansin viimeiseksi. Loppuminuuteilla Jami Manninen ja tyhjiin osunut Ville Heiska komistelivat vielä lukemia. Mannisen illan tehot olivat 2+1 ja Arttu Pylväläisen 1+2.

Lempäälässä nähtiin kahden miehen pistehulinat, kun Ville Lastikka huudatti 1 021-päistä yleisöä tehoilla 2+4 ja Aaro Helin neljällä maalilla. Avausmaalinkin tehnyt Jymy nousi vielä toisessa erässä tasoihin ja 3–2-johtoon Oskari Kauppilan ja Karri Vaaralan osumilla, mutta sitten Classic meni menojaan. Ville Lastikka osui kerran ja Aaro Helin kahdesti vielä ennen toista taukoa, ja illan loput maalit nähtiin pelin viimeisellä kuusiminuuttisella. Vieraiden Eetu Puntanen kuittasi vielä Aaro Helinin 6–3-ylivoimaosuman, mutta pelin viimeisellä minuutilla kasvattivat Classicin saldoa vielä Oskari Heikkilä ja Ville Lastikka.

Tapiolassa olivat Oilersin tehomiehiä Santeri Lindfors (3+2), Tuomas Iiskola (1+3) ja Matias Juuranto (1+2) ottelussa, jota haastaja LASB vielä sen puolivälissä johti 3-2. Erän toisen puoliskon veivätkin sitten Öljymiehet 5-1, ja taistelu voitosta oli ohi. Lahtelaisten pistehai oli Tatu Havula, joka laukoi joukkueensa kuudesta maalista kaksi ja syötti kaksi.

Lauantaina ovat vuorossa ottelut FBC Turku–Oilers ja Westend Indians–OLS.