Uutiset

EräViikinkien yllätys ei toistunut – Classic venytti voittoputkeaan

F-liigan miesten sarjassa pelattiin maanantaina yksi ottelu, jossa kärkijoukkue Classic otti yhdeksännen perättäisen voittonsa  kaatamalla kotonaan jumbo EräViikingit maalein 12-5.

Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa marraskuun puolivälissä Lempäälässä EräViikingit kykeni yllätykseen, mutta sen jälkeen se ei ole voittanut peliäkään eikä Classic myöskään hävinnyt.

Tänään nosti ottelun avausmaalin EräViikingeille Simon Stranskyn läpiajoon livauttama Matej Penicka, mutta Classic väänsi otteen itselleen vielä ensimmäisessä erässä. Ville Lastikka rankaisi vieraiden keskialueen pallonmenetyksestä tasoituksella, Classicin johto-osuma kääntyi verkkoon EräViikinkien omasta puolustajasta ja Aaro Helin lapioi lukemiksi jo 3-1. Toisessa erässä Konsta Tykkyläinen, Helin ja Eemeli Salin takoivat tilanteeksi jo 6-1, mutta haastaja sai vielä mahdollisuuden Classicin Otto Kilven katseltua videotarkistuksen päätteeksi punaista korttia kovasta kontaktista Matej Penickaan. Seuranneen 2+2 minuutin ylivoiman aikana Oliver Sillanpää nosti luukulta kaksi kavennusta. Kahta maalia kapoisemmaksi ei ero enää kutistunut, ja kolmanteen erään Classic herkutteli vielä kuusi täysosumaa.

Ville Lastikan illan tehot olivat 1+4, ja edellisessä ottelussa Nurmon Jymyä vastaan neljä maalia tehnyt Aaro Helin toisti temppunsa tänään.

EräViikinkien ottelukuviin

Sarja jatkuu keskiviikkona ottelulla LASB–Happee.

Kuva: EräViikingit