Uutiset

Classicille ensimmäinen kiinnitys välieräpaikkaan – EräViikingit taipui 6-3

F-liigan naisten pudotuspelit avattiin tänään Lempäälässä, jossa runkosarjan voittaja Classic otti ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan kaatamalla vastustajakseen viitossijalta valitsemansa EräViikingit 6-3. Paikka neljän joukossa aukeaa kolmella voitolla.

Classic näytti karkaavan jo avauserässä, kun Sofia Lahti, Johanna Homi ja ylivoimalla Suvi Hämäläinen nakuttivat taululle jo 3–0-kotijohdon. Toisessa erässä kuittasi Natalia Pitkäkangas Jasmiina Järvisen kavennuksen 4–1-maalilla, mutta peli ei ollut vielä ohi. Vieraat kavensivat erän viimeisellä minuutilla kahdesti, kun ensin iski Taru Nordman Classiin tupeloitua pallon hallustaan oman maalinsa takana ja vain yhdeksän pelisekuntia myöhemmin vielä maalin edestä Matilda Rytkönen. Siihen EräViikinkien maalinteko tänään kuitenkin lopahti. Päätösjaksolla Classic varmisteli avausvoittonsa, kun Kristiina Kauppila jatkoi kakkospallosta jo 5-3 ja viimeisellä kympillä vielä Elli Kylmäluoma loppunumerot.

EräViikinkien ottelukuviin

Lauantaina aloittavat omat ottelusarjansa parit SaiPa–SSRA sekä FBC Loisto–PSS, ja sunnuntaina on vuorossa TPS:n ja SB-Pron ensimmäinen kohtaaminen.

Kuva: EräViikingit