Uutiset

TPS:lle ensimmäinen ja Loistolle toinen voitto, SaiPa ja EräViikingit tasoittivat tilit

Naisten puolivälierissä pelattiin sunnuntaina neljä ottelua. TPS avasi oman sarjansa vakuuttavalla 8–0-voitolla SB-Prosta, ja FBC Loisto nappasi jo toisen voittonsa PSS:stä viime hetken 4–3-voittomaalilla. EräViikingit tasoitti voitoiksi 1-1 kaatamalla kotonaan Classicin 4-2 ja samoin SaiPa lyömällä vieraissa SSRA:n jatkoajalla 5-4.

TPS:n voimahahmo oli hyökkääjä Meri-Helmi Höynälä, joka iski avausmaalin niin ensimmäiseen ja toiseen kuin kolmanteenkin erään ja niillä tilanteiksi 1-0, 2-0 ja 4-0. Päätösjakso olikin maalijuhlaa, kun turkulaiset latoivat siihen peräti viisi maalia. Noora Vuorelan nollapeli irtosi 10 torjunnalla, kun toisessa päässä Milla Jaatinen joutui puuttumaan peliin 19 kertaa.

Porvoossa PSS johti avauserässä 1-0, toisessa 2-1 ja kolmannessa Emma Parran maalilla 3-2, mutta joutui lopuksi pettymään. Palloon keskiviivalla päässyt Ulla Valtola purjehti yllättämään Arla Salon matalalla laukauksella kolme minuuttia ennen ottelun loppua, ja PSS:ää odotti vielä yksi kylmä suihku. Pelikellossa oli vain puoli minuuttia, kun Loisto voitti pallon laidassa keskiviivalla, Milla Granlund vapautti Laura Pakarisen läpiajoon ja Pakarinen nosti ratkaisupallon verkkoon.

Oulussa niin SSRA kuin SaiPakin kävivät kahteen erään johdossa, ja ottelun viimeisellä kympillä tapahtui lisää. Ensin tasoitti kotijoukkueen Riina Baer tilanteeksi 3-3 ja kaksi ja puoli minuuttia ennen täyttä aikaa Elsa Holopainen siirsi SaiPan taas edelle, mutta Katja Nättilän tasoitus minuuttia myöhemmin siirsi ratkaisun jatkoajalle. Ensimmäinen iso paikka aukesi SSRA:lle, mutta kolmen ja puolen minuutin pelin jälkeen Veera Lokan laukaus pienestä kulmasta pomppasi maalivahti Flavia Niemelän jalan kautta kotijoukkueen verkkoon ja kotietu palasi SaiPalle.

Helsingissä iski EräViikinkien Matilda Rytkönen ensi erään avausmaalin, jonka Classicin Suvi Hämäläinen heti toisen alkuun kuittasi. Sitten teki kotijoukkue eroa, kun Taru Nordman sijoitti takakulmaan johtomaalin ja erän lopulla ampaisi Jasmiina Järvinen komealla yksilösuorituksella ja rytminvaihdoksella maalille nostamaan jo 3-1. Mila Manninen kavensi vielä erän lopussa vanhanaikaisella, mutta siihen runkosarjan voittajan maalinteko tänään päättyi. Päivän viimeinen maali syntyi tyhjiin, kun Nea Nupponen sai viimeistellä Lotta Varakkaan levityksestä 23 sekuntia ennen loppusummeria.

EräViikinkien ottelukuviin

Pudotuspelit jatkuvat tiistaina SB-Pron ja TPS:n toisella kohtaamisella.

Kuva Kouvolan Lakritsi Suomen Cupin välierästä: Henri Keränen
Alakuva: EräViikingit