Uutiset

O2-Jyväskylä voiton päässä liigapaikan uusimisesta, Welhot tasoitti tilit

F-liigan naisten karsinnoissa O2-Jyväskylä siirtyi SBS Wirmoa vastaan 2–0-johtoon voittamalla vieraissa 3-1. Welhot puolestaan tasoitti Jokereita vastaan tilanteeksi 1-1 voittaessaan kotonaan 7-2.

Avauskohtaamisen maalilla hävinnyt Welhot rakensi tänään 26 minuutissa neljän maalin johdon, mutta Kuopioon kahdella viisikolla saapunut Jokerit palautti jännityksen kaventamalla ensin toisessa erässä ja uudelleen vielä viisi ja puoli minuuttia ennen ottelun loppua. Miia Murtorinne kuitenkin päätti nousun keskeltä 5–2-maaliin ja hattutemppunsa sinetöintiin, ja lopuksi komistelivat lukemia vielä Silva Jääskeläinen tyhjiin sekä Sofia Pykäläinen.

O2-Jyväskylä vei avauserän Emilia Trobergin maalilla, ja lisää osumia nähtiin vasta ottelun viimeisellä kympillä Janella Järvisen upottaessa etukulmaan lukemiksi 2-0 vieraille. Wirmo sai yrittää kahdesti perättäin kavennusta ylivoimalla, mutta tuloksena oli vain Katriina Lounan alivoimalla tyhjiin laukoma kolmas maali. O2-Jyväskylälle ehdittiin viheltää ottelun viimeisten 15 sekunnin aikana vielä kaksi jäähyä, ja Wirmo sai kuin saikin kuparisen rikki Jenna Kesälän osuessa yhdeksän sekuntia ennen summeria.

Kolmannet kohtaamiset ovat vuorossa keskiviikkona Jyväskylässä ja Helsingissä.

Kuva: Esa Jokinen