Uutiset

Nokian KrP:n mitaliputki jatkuu – Indians ei jaksanut pronssiottelun loppuun saakka

Nokian KrP päätti kautensa neljänteen perättäiseen mitaliin, kun se löi illan pronssiottelussa kotonaan Westend Indiansin maalein 5-3. Espoolainen Indians oli yrittämässä liigauransa ensimmäistä mitalia.

Tänään Westend Indians tasoitti pelin ensimmäisessä erässä, siirtyi Samuli Junnilan maalilla johtoon, ja erän lopulla Petr Majer päätti vastaiskun jo 3–1-maaliin Anton Rothin poikkisyötöstä. Toisen erän puolivälissä Juuso Ahola kuitenkin jo kavensi, ja kolmas erä oli nokialaisten selvää hallintaa. Se tuotti tulosta erän puolivälissä, kun itsensä Indians-puolustuksen uumeniin riplaillut Miska Mäkinen syöttikin yllättäen vielä rystyltä ja Mikko Laakso sai sivaltaa pallon avoimeen verkkoon. Kolme minuuttia ennen loppua Joona Rantala pommitti Joonatan Kovasen pitkästä poikkisyötöstä voittomaaliksi jääneen 4–3-osuman, ja loppunumerot läppäsi irtopallosta tyhjiin Vili Liponen.

Ottelu oli F-liigan kaikkien aikojen pistekärki Henri Johanssonin viimeinen pääsarjassa.

Viime ja toissa kaudella Nokian KrP oli hopealla ja sitä ennen pronssilla.

Kuva: Anssi Koskinen