Uutiset

Pöllänen upotti PSS:n jatkoajalla ja FBC Loisto masensi nyt mestarit

F-liigan naisten A-lohkossa saatiin sunnuntainakin mukavan yllättäviä tuloksia, kun kärkijoukkueet SB-Pro ja PSS kokivat kumpikin kotitappion. Pro taipui nousija FBC Loistolle 3-4, ja Classicin Alisa Pöllänen upotti PSS:n 5–4-jatkoaikamaalillaan kellon käytyä vain kuusi sekuntia. SSRA:n vierasvoitto Kooveesta nosti oululaiset sarjan kärkeen.

PSS ja Classic johtivat Porvoossa vuorotahtiin, ja kolme minuuttia ennen loppua Natalia Pitkäkangas nosti vieraat 4–3-johtoon. PSS:n riskipeli kuudella viittä vastaan tuotti kuitenkin tasoituksen, kun Ella Sundströmin syöttö maalin takaa löysi Milja Saarikosken ja tämän kaukolaukaus kimposi Emma Mannilan verkkoon saakka. Jatkoajan aloittaneen keskialoituksen voitti PSS:n mutta Classicin aloittaja Alisa Pöllänen ampaisi perään, ryösti pallon sveitsiläispuolustaja Celine Stettleriltä ja taituroi viileästi ratkaisun pysäyttäen kellon kuuden sekunnin kohdalle. Voittomaalinsa lisäksi Pöllänen syötti kaksi Classicin osumista.

Nurmijärvellä johti SB-Pro vielä ottelun puolivälissä 2-0, mutta jo toisella tauolla FBC Loisto oli viiletti rinnalla Sini Niinikosken ja Ulla Valtolan onnistuttua maalinteossa. Päätöserän avausminuutilla Tuulia Lahti nosti maalilla pomppineesta pallosta turkulaiset ensi kertaa johtoon, ja viisi minuuttia myöhemmin Essi Raiski kiristi ruuvia iskemällä Loistolle kulmavapaalyönnin jälkeen jo neljännen maalin. Pron Jenina Hämäläinen kavensi vielä, mutta loppuminuuteilla piti Loisto pallon pitkälti itsellään päästämättä kotijoukkuetta luomaan kunnon painetta.

Sunnuntain kolmannessa ottelussa SSRA sinetöi täydellisen kuuden pisteen vierasloppukiertueensa ja livahti samalla sarjakärkeen kaatamalla Tampereella Kooveen peräti 8-2. Koovee puolestaan hävisi viikonlopun molemmat ottelunsa. Nita Heino ja Kaie Sinor nostivat Kooveen vielä kahden maalin takamatkalta tasoihin, mutta vielä toisessa erässä Hanna Niemelä ja Elizabete Pavlovska laukoivat vieraille uuden etumatkan. Päätöserässä Laura Liimatta yllätti syöttöä odotelleen Koovee-puolustuksen suoralla vapaalyönnillä, ja Essi Ronkainen osui kaukaa pallon muuttaessa suuntaa vastustajasta. Oululaisten illan kruunasivat vielä Ilona Nevalan ensimmäiset kaksi liigamaalia, joista toinen liiteli tyhjään verkkoon. Kaikkein tehokkain oli kuitenkin eiliseen tapaan Jonna Virkkunen, nyt tehoilla 1+2.

Arkistokuva: Anssi Koskinen