Uutiset

Eemeli Salin syötteli liigaennätyksen uusille lukemille kun Classic murskasi Steelersin

Eemeli Salin kirjautti F-liigan miesten uuden yhden ottelun syöttöennätyksen, kun Classic nappasi kolme sarjapistettä ja Suomen Cupin jatkopaikan kaatamalla kotonaan Steelersin 17-3. Salinin illan tehot olivat 0+7.

Paremmuuden selvittämiseen riitti tänään ottelun avauserä, jonka Classic vei julmasti lukemin 8-0. Eemeli Salinin ohella voidaan mainita illan neljän tehopisteen miehet, jotka tänään olivat Sami Johansson (4+0) ja Nico Salo (3+1).

Esa Takalon ottelukuviin

Eemeli Salinin suoritus ei ollut sunnuntain ainoa poikkeuksellinen pistesaalis, kun Westend Indiansin Aaro Astala teki kaksi maalia ja syötti viisi espoolaisten kaataessa vieraskaukalossa OLS:n 8-4. Indians karkasi isänniltä toisessa erässä, jossa Niko Laiti ja Aaro Astala muuttivat tasatilanteen 2–6-vierasjohdoksi kummankin osuessa kahdesti. Laiti laukoi ”Heimolle” tänään hattutempun ja Sami Niskanen kirjautti tehot 2+1.

Ari Arolan ottelukuviin

Verkot olivat kovilla myös Jyväskylässä, jossa Happee kaatoi Tiikerit 10-5. Vantaalaiset vieraat karkasivat aluksi kahden maalin johtoon, mutta jo ensimmäiseen taukoon mennessä Kaapo Siekkinen ja kahdesti osunut Peter Kotilainen olivat siirtäneet isännät edelle. Happeen karattua Tiikerit kykeni nousemaan enää tilanteeseen 6-3 Toni Rintalan kolmannen erän kavennuksella, sitten Happee kaasutti horisonttiin. Jyväskylän illan tehomies oli tutusti Peter Kotilainen, joka tänään kasvatti pistetiliään hattutempulla ja yhdellä maalisyötöllä.

Esa Jokisen ottelukuviin

F-liigan yhden ottelun maaliennätys on Lasse Riitesuon ja Henri Johanssonin jakama 9. Yhden ottelun piste-ennätyksen 10 jakavat puolestaan Lasse Riitesuo (9+1), Henri Johansson (9+1) ja Sami Johansson (8+2).

Classicilla on liigakärjessä nyt neljän pisteen etumatka Oilersiin ja syksyn yllättäjä LASBiin. Nollakerhossa nuutuu enää kuudesti hävinnyt Welhot.

Maanantaina F-liigan miesten sarjassa pelataan ottelu Nokian KrP–Oilers.

Kuva: Ville Vuorinen

Aaro Astala oli kentän päällikkö Oulussa. Kuva: Ari Arola