Uutiset

Steelers pudotti LoSBin kyydistään

F-liigassa pelattiin maanantaina yksi ottelu, kun Steelers kaatoi naisten tasolohko B:n jumbofinaalissa vieraskentällä LoSBin 6-5. Tuloksen myötä lohkon viimeisenä oleva LoSB on nyt jäänyt Steelersistä jo yhdeksän pistettä.

Tänään Steelers karkasi 14 minuutissa 0–3-johtoon, mutta LoSB ei taipunut vaan tuli Cecilia Johanssonin, Elina Laaksosen ja Hanna Longan osumilla toisessa erässä tasoihin. Vielä ennen toista taukoa Anika Holopainen ja sen jälkeen Pirkko Laine laukoivat kuitenkin vieraille uuden johdon, ja Cecilia Johanssonin kavennettua Mari Seppänen iski Steelersille illan voittomaaliksi jääneen kuudennen osuman. Tilda Manninen nosti kotijoukkueen vielä kerran maalin päähän, mutta viimeisen seitsemän ja puoli minuuttia taisteltiin ilman maaleja.

Ottelun tehopelaaja oli Steelersin maaleista neljä syöttänyt Saimi Lehto. Cecilia Johansson laukoi LoSBin ja Anika Holopainen Steelersin maaleista kaksi.

Arkistokuva: Juhani Järvenpää