Uutiset

Happee ja Nokia seitsemänteen – KrP ratkaisi viimeisellä sekunnilla

Happeen ja Nokian KrP:n puolivälieräsarja venyy seitsemänteen otteluun. Tänään Jyväskylässä nähtiin yliannos loppuhetkien draamaa, kun KrP tasoitti voitoiksi 3-3 Mikko Laakson sivallettua 2–1-voittomaalin ottelun viimeisellä sekunnilla.

Kolmas erä sähköistyi Jami Mannisen ylivoimatasoituksen jälkeen entisestään, kun Happeen Roni Laasonen laputettiin suhkuun hänen olkavartensa osuttua pahasti Henri Johanssonia korvalliselle. Nokian viiden minuutin ylivoima jäi kuitenki epäröiväksi, ja lopullisesti se pilaantui Simo Paulaharjun väärästä etäisyydestä ottamaan jäähyyn. Kohta lähti kuitenkin penkille Eemil Ukkonen maasta pelaamisesta, ja Nokia sai painaa viimeiset puoli minuuttia neljällä kolmea vastaan. Sekuntien sulaessa kellosta pois Henri Johansson kiskaisi vielä yhden laukauksen huonosta kulmasta ja maalivahti Markus Laakso peitti sen, mutta ei saanut palloa haltuunsa ja isäntien puolustajat suoristivat jo selkiään kuin laskien ajan jo loppuneen. Henri Johansson syötti vielä kerran, ja Mikko Laakso iski matalan pallon verkkoon ajassa 59.59.

Avauserän ainoan maalin tuotti ottelun ensimmäinen jäähy, kun KrP:lle riitti neljä sekuntia ylivoimaa Joona Rantalan syöttäessä ja Nico Jonaesonin sivaltaessa pallon ohi Markus Laakson.  Keskimmäistä jaksoa leimasivat kenttäpelaajien uhrautuva peittopeli ja maalivahtien varmat torjunnat, joten toiselle erätauolle lähdettiin Jyväskylän Monitoimitalolla edelleen samoissa 0–1-lukemissa.

Esa Jokisen ottelukuviin

Seitsemäs kohtaaminen odottaa keskiviikkona Tampereen Raholassa.

Kuvat: Esa Jokinen

Voittopallo killuu verkossa ja Mikko Laaksolla on läheisiä ystäviä.