Persoonat esille -juttusarja esittelee jokaisesta F-liigan playoff-joukkueesta yhden kiinnostavan nimen.
– Henri Urmas lähettää laseriaan yläkulmaan puolesta kentästä. SPV siirtyy 5-4 johtoon.
Näin hehkutti Tuomo Reponen selostaessaan tämän kevään Suomen cupin loppuottelua. Vastakkain olivat Seinäjoen Peliveljet ja Nokian KrP. Urmaksen maali oli johdattamassa seinäjokelaiset Suomen cupin mestariksi.
SPV:n luottopakin kanuuna ei ollut ensimmäistä kertaa ratkaisemassa ottelua. Silti pitää ensimmäiseksi kysyä, miksi Urmas säästelee laadukasta laukaustaan. Henrin tilastoihin ikuistetuista maalimääristä ei saa suuria otsikoita.
– Paha kysymys. Aikaisemmilla kausilla olen käyttänyt laukaustani enemmän. Ehkä se menee suhteessa meidän pelitaktiikkaan, sillä olemme yrittäneet parantaa pallollista peliä. Pyrkimys on kasvattaa hyökkäyspeliaikaa. Ja onhan meillä kovia maalintekijöitä, mutta totta on, että valmentaja on kehottanut ampumaan useammin, toteaa Urmas.
Päävalmentaja Tommy Koposen kokenut sotaratsu 31-vuotias Urmas, puolustava puolustaja, on joukkueensa tärkeimpiä pelaajia. Eikä pelkästään kaukalossa, vaan myös sen ulkopuolella. Urmas on tämän päivän versio Tuukka Kivirannasta, peliuransa lopettaneesta SPV:n hengenluojasta.
– Kiviranta pelasi pitkään ja on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen. Tuukka toi huumoria koppiin, sai hymyn kaikkien huulille. Se on itsellenikin tärkeää. En pelatessa juurikaan hymyile, mutta kentän ulkopuolella olen räiskyvä persoona. Joku voisi todeta, että on ehkä jäänyt lääkkeet ottamatta.
Samaa mieltä on myös Koponen.
– Henrillä on poikkeuksellinen kyky saada joukkue hyvälle tuulelle. Hän lohkaisee usein kaikkea hauskaa. Aina ei tiedä, mitä suustaan päästää, mutta koskaan ei mene yli. Ei voi tulla kuin hyvälle tuulelle. Parasta on, kun hän harjoituksissa imitoi pelikavereitaan. Nyt Urmas pelaa vielä parasta kauttaankin.
Valmentaja Koposella ja Urmaksella on takana pitkä yhteinen historia. Henri opetteli lajin alkeita alakouluikäisenä salibandykerhossa. Yläasteella hän pääsi liikuntaluokalle, jonka liikunnanopettajana oli Koponen. Lopullinen seura- ja lajivalinta seiskaluokkalaiselle Henrille lienee ollut selvä.
Ei mene montaakaan minuuttia haastattelun alkamisesta, kun SPV:n joukkuehengen ruumiillistuma Urmas korostaa edustamansa seuran arvoja. Yhteisöllisyys ja veljeys.
– SPV:ssä saa olla oma itsensä. Yhteisöllisyys on vahva ja joukkuehenki on hyvä. Onhan meillä ollut vuosien saatossa aikamoisia persoonia joukkueessa. Viimeksi Jori Isomäki tuli mukaan valmennukseen ja hänkin on samanhenkinen. Kokenut huippuäijä ja ihmisläheinen, joka sopii kuin nenä päähän tähän porukkaan. Jori on pelkkää hymyä, mutta on tarvittaessa jämäkkä.
Kun Urmas on pelannut SPV:ssä jo yli kymmenen liigakautta, on side seuraan vahva. Suomen mestaruuksiakin on tullut jo kolmasti.
– SPV on minulle kaikki kaikessa. Olen aloittanut SPV:ssä ja lopetan SPV:ssä. Tosin aikoinaan Turusta soiteltiin ja houkuteltiin sinne. Muuten ei ole puhelin soinut.
Kun pelaajalla on yli kolmekymppiä mittarissa, voisi olettaa vauhdin kaukalossa hidastuvan. Urmaksen kohdalla on käynytkin päinvastoin. Miten tämä voi olla mahdollista?
– Kokemusta ja varmuutta on tullut vuosi vuodelta lisää. Toisin kuin monelle muulle, koronavuosi on ollut minulle etu. Se teki hyvää, sillä saatoin harjoitella hyvin. Kun olin vanhempainvapaallakin, saatoin aikatauluttaa paremmin harjoitteluani. Treenasin omatoimisesti aikaisin aamulla ja toisen kerran myöhemmin illalla. Tein paljon sen eteen, että olisin fyysisesti hyvässä kunnossa. Tämä on mahdollisesti viimeinen kauteni ja siksi halusin laittaa kaiken peliin.
Viimeinen kautesi! Oletko tosissasi?
– Vaimoni kanssa olemme jumpanneet ajatusta, lopetanko vai jatkanko. Perhe-elämän ehdoilla mennään ja toinen lapsikin on jo tulossa. Puolisollani on kolmivuorotyö, joten tämä on ollut tähänkin asti melkoista säätämistä. Kaikki kunnia vaimolleni, kun olen pystynyt näinkin kauan pelaamaan.
Urmas on hoitanut myös työasiansa kuntoon.
– Valmistuin Seinäjoen ammattikorkeakoulusta tradenomiksi. Nyt minulla on vakituinen työpaikka paikallisessa Kelassa.
Jos on Urmaksella edessään isoja elämänmuutoksia, on myös takalinjojen luottomiehen ulkonäössä tapahtunut muutoksia. Jämerän pakin fyysisyyttä korostavat nyt sileäksi ajeltu päälaki ja vahva parransänki.
– Olen tulossa vanhaksi. Tosin kerran nuorempana leikkasin hiukset pois kesken pelin. Kyseessä oli veto. Katsomossa istunut äitini ihmetteli nopeaa muodonmuutosta.
Näin Urmas itse vastasi hänelle tehtyihin kysymyksiin.
Mikä on ollut toistaiseksi urasi hienoin hetki?
– Ensimmäinen Suomen mestaruus. Sitä oli työstetty seurassa kauan ja se oli Seinäjoelle ensimmäinen mestaruus.
Mikä on ollut kovin pettymys?
– Häviö Falunille Champions Cupissa. Ja onhan välieriäkin hävitty, kun odotukset ovat olleet kovia.
Mitkä ovat vahvuutesi ja mitä pitää vielä kehittää?
– Puolustuspelaaminen, fyysinen peli ja laukaus. Hyvän ja huonon päivän välinen ero on pieni. Kun minut laittaa kentälle, saa sitä, mitä tilaa. Pallollista peliäni voisin kehittää.
Onko sinulla ollut salibandyssä esikuvia?
– Olen ammentanut omalle uralleni omasta joukkueestani. Mikko ja Mika Kohonen sekä Tuukka Kiviranta ovat tehneet vaikutuksen. Nykyjoukkueesta Kuuselan Ville. Kun näkee, miten kaverit treenaavat kovaa, se tekee vaikutuksen.
Mikä on epämieluisin harjoitus?
– Tykkään masokistina, mitä pahempi, niin sitä parempi. Suojuoksu on kuitenkin pahin. Se ei ole tarkoitettu ihmistä varten.
Mitä harva ihminen tietää sinusta?
– Vaikka olen todella sosiaalinen, viihdyn yksinkin. Ei ketään missään, on omaa latautumisaikaa.
Mikä on tavoitteesi salibandyssä?
– Olla parempi joka päivä. Jos ei pysty olemaan seuraavana päivänä parempi, on aika lopettaa.
Teksti: Hannu Tuominen
Kuvat: Ville Vuorinen Juhani Järvenpää, Juha Käenmäki
