Persoonat esille -juttusarja esittelee jokaisesta F-liigan playoff-joukkueesta yhden kiinnostavan nimen.
Kevät 2019. Viides finaaliottelu. Nurmijärven SB-Pron kotihalli on täpötäynnä. Suomen mestaruus ratkeaa SB-Pro:lle vasta jatkoajalla. Yleisö on aivan pähkinöinä, toteaa ottelun selostaja Santeri Lähteensuo. Onnensa kukkuloilla on myös kotijoukkueen kotkalaislähtöinen Nita Heino.
Mestaruus ei ole ensimmäinen kestomenestyjä SB-Pro:lle, mutta Heinolle se on ensimmäinen ja todennäköisesti salibandyuran toistaiseksi hienoin hetki.
– Kevään 2019 mestaruutta juhlittiin ikään kuin se olisi ollut seuran ensimmäinen. Salibandyllä on Nurmijärvellä vahva tuki. Mestaruus oli minulle unelmieni täyttymys. Mestaruus on juuri se, minkä kaikki liigassa pelaavat haluaisivat saavuttaa, kertoo Heino.
Suomen mestaruuden voittaminen edellytti Heinolta muuttamista muualle kotikaupungistaan Kotkasta. Paikallisen salibandyseura Crackersin kasvatin lähtö tuli ajankohtaiseksi, kun pitkään yhdessä ollut joukkue hajosi liigasta putoamisen jälkeen.
Kotka on perinteinen palloilukaupunki. Jalkapallolla ja koripallolla on kaupungissa vahva asema. Jopa niin vahva, että uudella lajilla, salibandyllä, on ollut haasteita vakiinnuttaa asemaansa satamakaupungissa.
– Muilla lajeilla on aina ollut Kotkassa vahva kivijalka ja ne ovat menestyneetkin hyvin, esimerkiksi naiskoripallo. Kotka ei ole muutenkaan iso kaupunki. Rajallinen pelaajamäärä varmasti vaikuttaa. Pitkäjännitteinen työ vaatii aina paljon ihmisiä pyörittämään asioita, jotta tulisi jatkuvuutta.
Nitalla on monipuolinen urheilutausta.
– Olen harrastanut nuorena useita eri lajeja. Olen voimistellut, harrastanut balettia ja yleisurheilua sekä myöhemmin jalkapalloa ja taitoluistelua. Pallopelit ovat kuitenkin olleet aina enemmän minun juttuni. Kavereiden perässä menin salibandyharjoituksiin. Laji vei mukanaan heti ensimmäisistä treeneistä.
Salibandyssä tavoitteet asetettiin korkealle.
– Itse aloitin salibandyn yläkouluikäisenä. Crackersissa oli tiivis porukka, joka asetti yhdessä tulevaisuuden tavoitteita. Lähdimme tekemään töitä sen eteen ja se olikin valmentaja Timi Laineen johdolla päämäärätietoista tekemistä. Ydinporukalla, joka säilyi loppuun asti, oli oma unelma.
Ennen Crackersin nousua liigaan, muutama kotkalainen tyttö pelasi farmisopimuksen turvin myös liigajoukkueessa. Porvoon Salibandyseura ja Kajaanin Papas olivat yhteistyöseuroja.
– Valmentajamme halusi tarjota meille Crackersin divariotteluiden lisäksi kovempia pelejä. Olihan se eksoottinen talvi, kun kotihalli Kajaanissa sijaitsi 500 kilometrin päässä. Halu pelata korvasi pitkän välimatkan. Tosin emme olleet mukana kaikissa otteluissa.
Crackers nousi liigaan kabinettipäätöksellä.
– Pelasimme karsintaotteluita Turun Palloseuraa vastaan, mutta hävisimme. Papas kuitenkin luovutti sarjapaikkansa ja se annettiin Crackersille.
Ensimmäisestä ja ainoasta liigakaudesta tuli kotkalaisille vaikea.
– Kyllähän me olimme altavastaajia. Joukkueesta oli siihen mennessä ulosmitattu kaikki, mitä voitiin. Liigakauden jälkeen joukkue hajosi, kun moni lähti muualle opiskelemaan ja osa lopetti kokonaan. Itse halusin vielä jatkaa liigatasolla.
Heinon uusi joukkue löytyi läheltä, Lappeenrannasta.
– Olin aina katsonut NST:tä ylöspäin. Joukkue oli juuri voittanut Suomen mestaruudenkin. Seurassa oli urheilullista porukkaa ja hyvää tekemistä. Tuntui luontevalta siirtyä sinne.
Kahden NST-kauden jälkeen oli aika siirtyä pääkaupunkiseudulle.
– Crackers-aikana olin opiskellut ammattikorkeakoulussa ja halusin jatkaa opintojani. Uusi opiskelupaikka avautui Helsingistä. Kun SB-Pro:sta otettiin yhteyttä, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä siirtymistä sinne.
Jälleen kahden kauden jälkeen Heinolla oli edessään seuranvaihto. Matkalaukut pakattiin kohti Pirkanmaata. SB-Pro vaihtui Tampereen Kooveeksi.
– Toinen kauteni Nurmijärvellä oli vaikea. Minulta meni eturistiside ja sitä kuntouttaessa kului aikaa. Kun pääsin takaisin pelaamaan, en oikein löytänyt enää roolia joukkueessa. En halunnut kuitenkaan vielä lopettaa. Kun avopuolisoni sai työpaikan Tampereelta, otin yhteyttä Kooveehen. Olen todella onnellinen, että löysin Tampereelta uuden pelipaikan.
Amatöörilajissa on mukana aina arjen omat haasteet. Pelaamisen oheen pitää sovittaa opiskelut ja työssäkäynti. Asuntokin pitää löytää vieraalta paikkakunnalta.
– Pelaamisen ja opiskelun ohella olen aina tehnyt töitä. Välillä on ollut monta rautaa tulessa ja onhan se ollut raskastakin. Kun urheilu on kuitenkin aina lähellä sydäntäni, se ei ole tuntunut pahalta. Nurmijärvellä pelatessani asuin lähellä hallia ja kävin bussilla Helsingissä opiskelemassa. Pikkukylän tyttönä en halunnut muuttaa Helsinkiin. Vaikka monta kertaa olen muuttanut, niin asunto on löytynyt aina mukavasti.
Nitalle lähes kaikki pelipaikat ovat tulleet tutuiksi.
– Juniorina pelasin sekä hyökkääjänä että pakkina. Siksi pystyn pelaamaan kaikilla paikoilla. Keskushyökkääjänä olen ollut vain yksittäisissä otteluissa. Tykkään karvata ja paineistaa. Tehdään kompromissi, niin nouseva pakki olisi mieluisin pelipaikkani.
Kysytäänpä Kooveen naisten päävalmentaja Kari Lehtisalolta, millainen Nita on pelaajana, ihmisenä ja valmennettavana. Mitkä ovat hänen vahvuutensa ja mitä pitäisi vielä kehittää? Millainen tulevaisuus Nitalla olisi edessään?
– Nita on pelaajana periksiantamaton taistelija, joka pystyy pelaamaan hyvällä tasolla päivästä toiseen. Hän on ihmisenä helposti lähestyttävä ja aina positiivinen. Valmennettavana Nita on hieno esimerkki nuoremmille pelaajille siitä, kuinka kaikki asiat tehdään viimeisen päälle ja tosissaan.
– Nitan vahvuus on ehdottomasti fysiikka. Pallollisessa pelissä Nita on mennyt tällä kaudella paljon eteenpäin. Kehitettävällä puolella on se, että aina voisi olla parempi lajitaito.
– Nitalla on vielä monta pelivuotta jäljellä ja hieno mahdollisuus siirtää kokeneiden naispelaajien tietotaito seuraavalle sukupolvelle. Pelillisesti Nitalla on hyvä mahdollisuus olla johtava pelaaja F-liigassa.
Näin Heino vastasi hänelle tehtyihin kysymyksiin.
Mikä on ollut toistaiseksi urasi hienoin hetki?
– Totta kai, se on Suomen mestaruus. Koko finaalisarja Porvoota vastaan oli mahtavaa. Toinen ikimuistoinen hetki oli Kotkassa, kun ensimmäistä liigapeliä varten liigamatto oli asennettu Karhuvuoren parketille. Se on jäänyt mieleeni, kun olen sitä ihaillut.
Mikä on ollut kovin pettymys?
– En päässyt mukaan tyttöjen MM-kisoihin vuonna 2012. Jälkeen päin olen ymmärtänyt tilanteen, sillä silloin oli maajoukkueessa kova porukka. Mutta tuntui se isolta pettymykseltä. Se oli kuitenkin yksi haaveistani.
Mitkä ovat vahvuutesi ja mitä pitää vielä kehittää?
– Koen että, se on pallottomassa pelissä ja fyysisyydessäni. Osaan lukea, missä vastustajan pelaajat menevät ja osaan myös paineistaa vastustajaa. Pelin nopeutuessa pitää osata käyttää vartaloaan niin, että saa tilaa ja vielä pitää osata hyödyntää se tila.
Onko sinulla ollut salibandyssä esikuvia?
– NST:n Laura Kokko. Hän oli vahva ja fyysinen pelaaja.
Mitä harva ihminen tietää sinusta?
– Kentällä olen pelannut kaikilla pelipaikoilla, mutta olen pelannut myös kerran maalissa. Jokainen veto taisi mennä silloin maaliin, mutta voitimme silti sen ottelun.
Mikä on tavoitteesi salibandyssä?
– Kehitetään itseään ja joukkueen peliä niin paljon kuin vielä pystyy ja voittaa toistamiseen Suomen mestaruus.
Teksti: Hannu Tuominen
Kuvat: Esa Takalo
