Persoonat esille -juttusarja esittelee jokaisesta F-liigan playoff-joukkueesta yhden kiinnostavan nimen.
Kotoa poismuuttamista, itsenäistymistä, lukio-opiskelua, pitkiä bussimatkoja ja kimppakyytejä, jatko-opiskelukuvioiden sovittamista ja tähän päälle vielä oman joukkueen mukana ympäri Suomea kiertämistä. Jossain välissä olisi kiva viettää aikaa poikaystävänkin kanssa.
Salibandyssä liigapelaajan arki on monimutkaisen palapelin rakentamista. Oululainen 25-vuotias Laura Liimatta ei tee poikkeusta. Hänen edustamansa seura, Rankat Ankat, on ollut isossa roolissa Lauran salibandyharrastuksen toteuttamisessa. Ilman SSRA:ta liigassa olisi todennäköisesti yksi laadukas puolustaja vähemmän.
– Rankat Ankat on ollut elinehto pelaamiselleni liigatasolla, vakuuttaa Liimatta.
Laura on alun perin pikkukylän tyttöjä. Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Himanka on noin 3 000 asukkaan entinen kunta, joka kuntaliitoksen myötä on nyt osa Kalajokea.
– Kävin pientä kyläkoulua. Koulun ahtaassa salissa pelattiin sählyä perjantaisin. Opettajani kertoi, että Himangalla olisi tarjolla oikeita salibandyn lajiharjoituksia. Menin mukaan ja sille tielle jäin.
Liimatan ensimmäinen seura oli Himangan Pallo, vuonna 2002 perustettu salibandyseura.
– Himangalla olosuhteet olivat heikot. Sali oli pieni. Niinpä kerran viikossa kävimme naapurikunnissa harjoittelemassa paremmissa tiloissa. Aluksi pelasimme vain keskenään, mutta pian osallistuimme liiton sarjoihin.
Vaikka pienellä paikkakunnalla lajivalikoima oli suppea, liikunnallinen Laura harrasti muitakin urheilulajeja.
– Yleisurheilin omaksi ilokseni. Seiväshypyssä meillä oli kerran viikossa oma valmentajakin. Siskoni kanssa kiersimme yhdessä kilpailuja.
Liimatan pelitaidot noteerattiin Himangan ulkopuolella. Parin tunnin ajomatkan päässä Oulussa pelattiin silloista naisten Salibandyliigaa.
– Kävin lukiota Kalajoella. Mietin muuttoa Ouluun, mutta en lähtenyt. Olin liian nuori ja olisi pitänyt muuttaa pois kotoa. Vasta abivuonna, lukion viimeisenä vuotena, muutin Ouluun ja siirryin kakkosdivarista liigaan pelaamaan. Kirjoitin ylioppilaaksi Kastellin lukiosta ja pääsin siellä mukaan myös urheilulukion aamuharjoituksiin.
Hyppy alasarjoista liigatasolle oli iso, mutta Liimatan kausi syksyllä 2013 OLS:ssa alkoi hyvin.
– Sain heti paljon peliaikaa ja tein ensimmäisen liigaotteluni jatkoajalla voittomaalinkin.
Lauran liigauralle tuli nopeasti mutkia matkaan, kun OLS:n naisten liigatoiminta hiipui. Vaihtoehdot olivat vähissä, mikäli Laura halusi jatkaa pääsarjatasolla.
– Kajaani oli silloin lähin liigapaikkakunta. Muutama OLS:n pelaaja siirtyikin sinne minun lisäkseni. Olihan se raskasta ajaa kimppakyydillä Oulusta Kajaaniin ja takaisin. Kun oli otteluviikonloppu, olin yötä pelikavereiden luona Kajaanissa. Lopettaminen ei ollut kuitenkaan ajankohtaista, sillä olinhan juuri vasta pääsyt vauhtiin. Rankat Ankat pelasi siinä vaiheessa vielä alasarjoissa.
Kuinka ollakaan, myös Kajaanissa ilmestyi pian tummia pilviä taivaalle. Lauralle oli jälleen edessään seuranvaihto. Suomen kartta esiin ja seuraavan lähimmän liigapaikkakunnan etsintä.
– Kajaanissakin naisten liigatoiminta hiipui. Emme pudonneet sarjasta, mutta ei ollut tarpeeksi pelaajia. Jyväskylä oli seuraavaksi lähin liigapaikkakunta, 350 kilometrin päässä Oulusta. Siirryin Happeeseen pelaamaan.
Liimatan arki alkoi kuulostaa hurjalta. Mieluinen opiskelupaikka löytyi Oulusta, mutta pelipaikka sijaitsi pitkän bussimatkan päässä Jyväskylässä. Ratkaisu löytyi salibandyyn hurahtaneelle Lauralle, kun oman kylän joukkue, Rankat Ankat, oli noussut alasarjoista kohti liigaportteja.
– Liityin kesken kauden ennen siirtoajan umpeutumista Ankkoihin. Ehdin pelata muutaman ottelun ennen kuin kauden päättyessä nousimme liigaan.
Nyt Liimatalla on menossa viides kausi Ankoissa. Vaikka harjoitusmatkat ovat lyhentyneet, pelimatkat pohjoisen joukkueelle ovat pitkiä. Nyt lähin liigajoukkue löytyy Tampereelta. Pitkien välimatkojen takia SSRA pelaa viikonloppuisin ja usein peräkkäisinä päivinä. Bussissa tulee istuttua kauden aikana tuhansia kilometrejä.
– Onhan se inhottava asia. Pelimatkat menevät sinällään mukavasti, mutta ne ovat raskaita. Siinä menee koko viikonloppu. Olet pahimmillaan kotona vasta maanantaina aamulla kello kuusi, mutta kyllä siihenkin tottuu. Pelimatkat ja hotelliyöt kuitenkin luovat yhteishenkeä.
Liimatta pelaa nyt parasta kauttaan. Puolustajan paikalla pelaavalle Lauralle pisteitä kertyi runkosarjassa parikymmentä, joista liki puolet oli maaleja. Mutta hyvin on mennyt koko joukkueellakin.
– Sitä olen itsekin ihmetellyt. Kauden alussa en ottanut paineita, lähdin vain pelaamaan. Joukkueella on ollut hyvä kausi eli kyllä kenttäkaveritkin ovat auttaneet omaa peliäni. Meillä on ollut hyvä pöhinä koko kauden.
Vaikka kaukalossa on mennyt hyvin, pitää hoitaa myös kaukalon ulkopuoliset asiat. Elämäntilanteet vaikuttavat siihen, että joskus on lähdettävä kauemmaksi, aina Etelä-Suomeen asti. Laura on saanut palaset loksahtamaan halutulla tavalla.
– Yhdessä vaiheessa olin jo lähdössä, mutta opiskeluun liittyvät asiat olisivat menneet hankalaksi. Nyt kun opiskelupaikka on Oulussa, en ole suuremmin miettinyt siirtymistä muualle. Opiskelin ensin varhaiskasvatuksen opettajaksi ja nyt viimeistelen luokanopettajan opintojani. Gradu on jo valmis, joten pian valmistun kasvatustieteen maisteriksi.
Kysytäänpä Ankkoja tällä kaudella valmeneelta Petri Turuselta, millainen Laura on pelaajana, ihmisenä ja valmennettavana. Mitkä ovat hänen vahvuutensa ja mitä pitäisi vielä kehittää? Millainen tulevaisuus Lauralla olisi edessään?
– Laura on ollut tärkeimpiä pelaajiamme sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan. Lauran täsmällisyys ja jatkuva halu kehittyä on ihailtavaa. On tärkeä juttu, että hän on joukkueessa kapteenistossa. Harvalla on Laurasta poikkipuolista sanaa sanottavaksi, hän on arvostettu ja luotettava.
– Laura osaa olla yllättävän kujeilevakin, muun muassa erään valmentajamme Tappara-fanituotteet ovat saaneet kovaa kohtelua bussissa.
– Valmennettavana Laura on helppo. Tekee treenit aina täysillä, tarvittaessa hän kysyy ja kyseenalaistaa sopivasti asioita – on kiinnostunut lajista ja kehityksestään.
– Koko, voima ja ulottuvuus mahdollistavat paljon. Lauralla on monipuoliset taidot, hyvä pelikäsitys, hyvät sijoittumisen ja oikea-aikaisuuden taidot ja erinomainen laukaus. Kun parhaimmillaan nämä näkyvät kentällä, niin jälki on sen mukaista. Irtiottokyky on erittäin kovalla tasolla ja tämä mahdollistaa kehitystä.
– Entistä parempi lähtönopeus on asia, mitä on pyritty kehittämään. Räjähtävät 1-4 askelta tukisi muita jo olemassa olevia taitoja.
– Tulevaisuuden yhtälössä on mukana työn ja urheilun yhdistäminen sekä terveiden treenipäivien ja kokonaisvaltaisen kehityksen mahdollistaminen. Jos Laura jatkaa nykyisellä hyvällä Get better every day -mentaliteetilla, niin minusta Lauralla on mahdollisuus olla kansainvälisellä tasollakin johtava pelaaja.
Näin Liimatta vastasi hänelle tehtyihin kysymyksiin.
Mikä on ollut toistaiseksi urasi hienoin hetki?
– Ensimmäinen kauteni liigassa. Olin pelannut sitä ennen vain kakkosdivarin otteluita. Arvostan myös Suomen cupin hopeaa. Sain kuitenkin pelata finaalissa.
Mikä on ollut kovin pettymys?
– Lukuisat loukkaantumiset. Tuntuu, että en ole saanut vielä koko potentiaaliani esiin. Pystyisin vielä parempaan.
Mitkä ovat vahvuutesi ja mitä pitää vielä kehittää?
– Tasainen suorittaminen, eli koko ajan hyvällä tasolla pelaaminen. Sen lisäksi pelinlukeminen, rauhallisuus ja varmuus pallon kanssa. Rohkeutta on tullut, mutta voisi olla lisääkin, samoin nopeutta.
Onko sinulla ollut salibandyssä esikuvia?
Tatu Väänänen. Seurasin häntä puolustajana, kun Tatu pelasi Seinäjoella. Hän on rauhallinen ja varma pelaaja.
Mitä harva ihminen tietää sinusta?
– Joku joukkuekaveri on sanonut, että olen mysteeri. Ehkä kuitenkin voisi sanoa, että vietän aikaa mieluummin rankasavotassa kuin kahviloissa.
Mikä on tavoitteesi salibandyssä?
Pelataan niin kauan kuin nauttii pelaamisesta.
Teksti: Hannu Tuominen
Kuvat: Ville Vuorinen, Ari Arola
