Persoonat esille -juttusarja esittelee jokaisesta F-liigan playoff-joukkueesta yhden kiinnostavan nimen.
Polvet on leikattu useampaan kertaan. Etu- ja takaristiside enemmän kuin kerran. Toinen olkapääkin on operoitu kaksi kertaa. Yhteensä seitsemän leikkausta, vaikka 27-vuotiaalla Alisa Pölläsellä voisi olla iän puolesta pelivuosia vielä useitakin edessään.
Harmittaako, kun jokainen sinusta kertova tarina kertaa aina karua loukkaantumishistoriaasi?
– Suoraan sanottuna, kyllä joo, toteaa Pöllänen.
Siispä tehdään nyt poikkeus. Jätetään sairaskertomukset taustalle. Alisa Pölläsestä riittää paljon mielenkiintoisempaa tarinaa kerrottavaksi muutenkin. Tuskin on toista salibandypelaajaa, jolla on yhtä suuri rakkaus pelaamiseen. Se on aikoinaan vaatinut peruskoulun päättäneeltä nuorelta tytöltä rohkeita päätöksiä.
Lopputulos on ollut kuitenkin mainio. Siitä todisteena ovat yksi tyttöjen maailmanmestaruus, kaksi naisten MM-hopeaa ja yksi pronssi, viisi Suomen mestaruutta, kaksi SM-hopeaa ja kolme Suomen cupin voittoa.
Kuten listasta voi huomata, se tärkein yhä puuttuu: aikuisten maailmanmestaruus. Mutta niin puuttuu monelta muultakin. Suomi on voittanut viimeksi naisten salibandyn maailmanmestaruuden parikymmentä vuotta sitten. Alisa muistaa hyvin, kuinka lähellä se oli vuoden 2015 kotikisoissa Tampereella. Suomi hävisi finaalin Ruotsia vastaan vasta rangaistuslaukauskisan jälkeen.
Paremmin meni keväällä 2012 tyttöjen MM-kisoissa. Suomi eteni välierän jatkoajalla finaaliin Pölläsen rangaistuslaukauksella. Alle 19-vuotiaat voittivat ensimmäistä kertaa maailmanmestaruuden ja Alisa valittiin kisojen All Stars -kentälliseen.
Seuraavana vuonna ensimmäisissä aikuisten MM-kisoissa Pöllänen oli Suomen joukkueen nuorin pelaaja. Jos Alisa valitaan syksyn Uppsalassa pidettäviin MM-kisojen joukkueeseen, on hän eräs Suomen vanhimmista pelaajista.
Pöllänen on savonlinnalaisen Top Teamin kasvatti. Salibandy ei kuitenkaan ollut aluksi Alisalle tärkein laji. Se oli jääkiekko, jonka harrastamisen Pöllänen aloitti jo 5-vuotiaana. Lätkän puolella kehitys oli mainio, sillä Alisa eteni aina maajoukkueeseen.
– Pelasin lätkää yli kymmenen vuotta pelkästään poikien kanssa. Se oli päälajini 16-vuotiaaksi asti. Savonlinnassa ei ollut tyttöjoukkuetta, mutta salibandyssä pääsin pelaamaan kavereideni kanssa. Jääkiekossa pelasin maaotteluitakin ja siinä lajissa olisi ollut mahdollisuus päästä olympialaisiin. Tein lajivalinnan sen perusteella kummassa lajissa treenit alkoivat olla mukavampia. Yläasteen jälkeen tein lopullisen lajivalinnan.
Koska Pöllänen asetti salibandyssäkin tavoitteet korkealle, piti ottaa huomioon paikalliset realiteetit.
– Jo yläasteen aikana tiesin, että jos haluan urheilussa menestyä, pitää pienestä Savonlinnasta lähteä muualle. Peruskoulun jälkeen piti miettiä, mihin lähden opiskelemaan ja mitä teen urheilun kanssa.
Alisalla oli mielessä useampi vaihtoehto, mutta vaaka kallistui Tampereen suuntaan.
– Aluksi monet lätkäseurat olivat minusta kiinnostuneita, mutta valitsin salibandyn. Mietin myös erilaisia koulupaikkoja, joten tuli muutto Tampereelle. Moni kuitenkin otaksui, että en saa Classicissa paljoa peliaikaa, kun siellä oli jo silloin kova nippu.
Muutto vieraaseen kaupunkiin alaikäisenä 16-vuotiaana ei ole ihan yksinkertainen asia.
– Asuin ensimmäisen lukukauden serkkujeni kodissa. Se oli minulle pehmeä lasku uuteen ympäristöön. 17-vuotiaana muutin omilleni. Nuorempana olin hiljainen, enkä helposti tutustunut uusiin ihmisiin. Kaikki meni kuitenkin tosi mainiosti, sillä minut otettiin hyvin mukaan joukkueeseen. Koska asuin aluksi tutussa perheessä, minun ei tarvinnut murehtia arjen asioitakaan.
Siirto Classiciin ei ollut ilmoitusluontoinen asia.
– Olin ollut Tampereelle muuttoa edeltävänä kesänä Pohjola-leirillä. Siellä oli Classicin valmentajia ja he antoivat vinkin eteenpäin.
Classicin sen aikainen naisten liigajoukkueen valmentaja Irina Peltola muistaa hyvin vuosien takaisen Alisan siirtymisen Tampereelle.
– Muistan, miten hän muutti tänne pienenä tyttönä. Siskoni Veera oli Pohjola-leirillä valmentajana ja kiinnitti huomion lahjakkaaseen tyttöön. Myöhemmin keväällä Alisa ja hänen isänsä tulivat käymään Tampereelle ja siitä se meidän yhteinen taival alkoi, kertoo Peltola.
Pöllänen teki nopeasti vaikutuksen uuteen valmentajaansa.
– Huomasin heti, että kyseessä on ihan poikkeuksellinen yksilö naissalibandyssä. Harvalla on sellaiset valmiudet, mitä Alisalla oli sen ikäisenä. Hänen maalintekokyky ja röyhkeys on harvinaista naispelaajalle. Luonne on sellainen, että vedetään täysillä loppuun asti. Ei jarrutella.
Vuosien myötä Peltola oppi tuntemaan lahjakkaan pelaajansa.
– Alisa on hiljainen pippuri eli ulospäin rauhallinen, mutta kun oppii hänet tuntemaan, niin löytyy temperamenttia ja omia mielipiteitä. Moottoripyörät, yleensä kaikki mitkä menevät lujaa, kiinnostavat häntä.
Millainen Alisa on valmennettavana?
– Alisa on iän myötä muuttunut. 16-vuotiaana hän oli temperamenttinen ja voitontahtoinen timantti. Nyt hän on tasaantunut ja löytänyt tasapainon omaan pelaamiseensa. Aluksi hän oli itselleen tosi vaativa. Nyt uskon, että Alisa pystyy antamaan itselleen joitakin asioita anteeksi, olemalla inhimillisempi itseään kohtaan.
Pölläsellä on takanaan hyvin mennyt runkosarja. Saman on huomannut myös Peltola.
– Alkukaudesta pelaamattomuus vielä näkyi, mutta loppukaudella Alisa on löytänyt oman pelaajaidentiteettinsä. Menee taas tilanteisiin reippaasti, mutta ei nuoruuden hulluudella. Alisalla on yhä jäätävä kyky vainuta maalintekopaikkoja ja tehdä oikeita ratkaisuja.
Peltola arvostaa Pölläsen periksiantamattomuutta.
– Täytyy sanoa, kun aika paljon olen erilaisia pelaajia valmentanut vuosien aikana, arvostukseni Alisaa kohtaan on erittäin suuri. Hän on todella Urheilija salibandyssä. Antanut sydämensäkin sanella. Alisalla on niin suuri rakkaus lajia kohtaan, että ei ole antanut vastoinkäymisten lannistaa.
Myös Alisalla on mukavia muistoja entisestä valmentajastaan.
– Irina otti minut heti siipiensä suojaan ja antoi minulle mahdollisuuden. Sain nopeasti joukkueessa vastuutakin. Vaikka tuli loukkaantumisia, seura ei missään vaiheessa kääntänyt selkäänsä. Irina auttoi kaikessa ja teki kaiken voitavansa.
Pöllänen on ollut kolme kertaa mukana aikuisten MM-kisoissa. Yhdet ovat jääneet väliin loukkaantumisen takia. Kokeneena pelaajana hän on nähnyt, miten maajoukkueessa kehitys on mennyt eteenpäin.
– Mukaan on tullut uusi ikäluokka. Ennen pelaajien keski-ikä oli korkeampi. Nuorennusleikkaus on tullut liigaan ja maajoukkueeseen. Itsekin olen vanhemmasta päästä. Nyt tulee tyttöjä, joilla on ollut sählymaila kädessään jo syntyessään. Heidän taitotasonsa on äärimmäisen kova. Kyllä sen huomaa, että ovat pelkästään salibandyä pelanneet.
Syksyn MM-kisat kiinnostavat.
– Minulta puuttuu aikuisten MM-kulta. Se on ollut iso haave jo pitkään, mutta en tiedä riittävätkö omat rahkeeni. Tämä kausi on mennyt yli omien odotusten. Pelasin kaikki pelit ja olen pystynyt tekemään paljon maaleja.
Pölläsen salibandyuraan liittyy erikoinen jakso Ruotsissa. Vuosi naapurimaassa oli yksi elämän rankimmista vaiheista, mutta myös parhaimmista elämänkokemuksista.
Alisan piti aloittaa syksyllä 2017 pelaaminen Ruotsin pääsarjatasolla. Joukkue oli Superliigan Pixbo Wallenstam IBK. Ennen kauden alkua Pöllänen loukkaantui harjoitusottelussa niin, että koko kausi oli ohi. Suomalainen sisupussi ei kuitenkaan palannut kotiin.
– Perhana, minähän olen tullut tänne kimpsujeni ja kampsujeni kanssa. En lähde maitojunalla takaisin. Salibandyn takia Ruotsiin menin, mutta arvostin kaikkea muutakin siinä ympärillä. Otin sen elämänkokemuksena ja tilaisuutena nähdä maailmaa. Jäin asumaan sinne ja halusin ottaa siitä kaiken irti. Olin koko ajan joukkueen kanssa tekemisissä ja kävin töissä. Vuosi Ruotsissa oli plussaa, vaikka se oli loukkaantumisen takia yksi rankimmista kokemuksistani.
Näin Alisa vastasi hänelle tehtyihin kysymyksiin.
Mikä on ollut toistaiseksi urasi hienoin hetki?
– Tyttöjen MM-kulta ja kotikisat Tampereella. Sen tunnelman muistaa koko ikänsä.
Mikä on ollut kovin pettymys?
– Ylipäätään loukkaantumiset. Kuinka hyvä itsestäni olisi voinut tulla ilman niitä. Bratislavan MM-kisatkin jäivät loukkaantumisen takia väliin. Ja olisi ollut tietysti hienoa voittaa kotikisat.
Mitkä ovat vahvuutesi ja mitä pitää vielä kehittää?
– Äärimmäinen voitontahto. Halu olla parhaimmillaan silloin, kun on isot pelit. Loukkaantumisten jälkeen liike pitäisi saada niin hyväksi kuin se olisi mahdollista.
Onko sinulla ollut salibandyssä esikuvia?
– Top Teamin Antti Matikainen oli ihan päällikkö. Classicissa Katariina ”Kassu” Saarinen, joka on ollut yksi parhaimmista ikinä.
Mitä harva ihminen tietää sinusta?
– Olen ultimaattinen Justin Bieber -fani. Minulla oli nuorempana hammasharja, mistä hampaita harjattaessa kuului hänen musiikkinsa.
Mikä on tavoitteesi salibandyssä?
– Jos kaikki menee äärimmäisen hyvin, niin edessä on vielä yhdet MM-kisat. Mutta kirkkain tavoitteeni on kuitenkin nauttia pelaamisesta ja pitää itseni terveenä.
Teksti: Hannu Tuominen
Kuvat: Ville Vuorinen, Esa Takalo, Jarmo Koskela
