Uutiset

Ratkaisu neljä sekuntia ennen loppua – TPS:lle ensimmäinen kiinnitys mestaruuteen

TPS haki voiton F-liigan naisten finaalisarjan avauksesta, kun PSS kaatui kotikaukalossaan 4-3. Laura Rantanen ohjasi voittomaalin vain neljä sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua.

TPS näytti jo menevän menojaan, kun Milla Nordlund rankaisi kahdesti jo ottelun ensimmäisellä kympillä ja Laura Rantanen lakaisi toisessa erässä tilanteeksi jo 0-3. Päätösjaksolla PSS kuitenkin näytti, miksi se on hallitseva mestari. Julia Turunen ja Fanny Holmberg kavensivat vain 21 sekunnin välein, ja runsaat viisi minuuttia ennen täyttä aikaa Fanny Holmberg puski omalta alueelta maalipaikkaan saakka kiskaisemaan yläkulmaan tasoituksen. Aurorahallin yleisö valmistautui jo jatkoaikaan, kun PSS pelasi hyökkäyspäässä huolimattomasti, TPS:n kaikki maalit tehnyt ykkösviisikko sahasi puolustuksen hallitusti nippuun ja Laura Rantanen ohjasi takatolpalta ratkaisun.

Toinen loppuottelu on vuorossa heti sunnuntaina Turussa. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.

Juha Hautakankaan ottelukuviin

Kuvat: Juha Hautakangas