Uutiset

Turun toisesta derbystä tiukka taisto – Loisto roikkui rinnalla vielä kolmannessa erässä

Kauden ensimmäisessä Turun derbyssä FBC Loiston 12-2 kaatanut TPS sai tehdä toisella yrittämällä täyden työpäivän ennen kuin haastaja taipui 6-3.

Vielä kolmannen erän alussa Loiston Maija Väätäjä karkasi tasoittamaan tilanteeksi 3-3 maalivahti Maria Viitalan upeasta avausheitosta, mutta sitten TPS otti otteen. Jenna Saario kiskaisi jo seuraavassa vaihdossa mestarit uudelleen johtoon, Cira Virta laukoi kaukaa kauden avausmaalillaan 5-3 ja Milla Nordlund liidätti vielä loppunumerot tyhjiin. Ottelupöytäkirjaan kirjattiin Loisto-vahti Maria Viitalalle 30 torjuntaa, kun kollega Noora Vuorela pääsi toisessa päässä yhdeksällä.

Anssi Koskisen ottelukuviin

PSS otti revanssin kotona EräViikingeille kokemastaan tappiosta, kun tänään oli helsinkiläisten vuoro taipua omassa kaukalossaan 1-4. Laura Manninen, Noona Björkman ja Fanny Holmberg laukoivat porvoolaisille maalin erää kohden, ja ottelun viimeisille kymmenelle sekunnille mahtui vielä kaksi osumaa EräViikinkien rypistäessä ilman maalivahtia. Inka Lippojoki pilasi Arla Salon nollapelin kahdeksan sekuntia ennen loppusummeria, ja Daniela Westerlund ehti vielä osua tyhjiin ajassa 59.58. PSS nousi voitollaan EräViikinkien ohi lohkon kolmospaikalle.

SSRA palasi kahden tappion jälkeen voittajaksi kaatamalla Tampereella Kooveen 7-2. Sara Tikkanen ja Annique Meyer laukoivat oululaiset avauserässä kahden maalin johtoon, ja toisen lopussa Sanni Uimarihuhta kiitti maalin eteen tarjoillusta lahjapallosta 0–3-osumalla. Zane Darsa elvytti kotijoukkueen toiveita kolmannen erän kavennuksellaan, mutta vain 37 sekuntia myöhemmin Hanna Niemelä kiskaisi takakulmaan lisää eroa. Perään nähtiin vielä kolme SSRA-maalia ennen Ellinoora Huotarin lopun lohdutusonnistumista. Sanni Uimarihuhta oli kahdella maalillaan ja yhdellä syöttöpisteellään iltapäivän tehoankka.

B-lohkon kärkiottelussa SaiPa kasvatti neljän pisteen eron kolmonen Jokereihin seitsemään kaatamalla helsinkiläiset kotonaan 9-2. Illan juoni selvisi jo avauserässä, jonka kotijoukkue vei Charlotta Seppäläisen, Juuli Hakkaraisen, Saana Luostarisen ja Hanna Kiljusen maaleilla 4-0. Jokereiden Ella-Maria Ahtiaisen kavennus nähtiin vasta pelin puolivälissä tilanteen ollessa jo 6-0. Hanna Kiljunen merkkautti kotijoukkueelle 2+1 pörssikärki Miisa Turusen tyytyessä tänään maaliin ja syöttöön.

Neljäntenä oleva ÅIF nousi tasapisteisiin Jokereiden kanssa kaataessaan vieraissa Helsinki Unitedin 2-1. Pinja Jaakkola osui sipoolaisille heti alussa ja Sini Heikkinen toisessa erässä, mutta Unitedin Josefiina Kettusen kavennus yhdeksän minuuttia ennen ottelun loppua takasin jännitystä summeriin saakka.

O2-Jyväskylä löi kotonaan Pirkat 8-3 ja nousi samalla vastustajansa ohi lohkon viidennelle sijalle. Avauserä pyörähdeltiin vielä tasanumeroihin 1-1, mutta toisessa kotijoukkue painoi kaasun pohjaan ja mätti peräti kuusi maalia. Kolmannen vei sitten Pirkat 2-1 muttei ehtinyt enää lähellekään taistelua edes pisteestä. Kiia-Mari Avikainen (3+1), Iina Latvala (2+1) ja Jenni Timonen (1+2) olivat kotijoukkueen pistehait.

Esa Jokisen ottelukuviin

Kuva: Anssi Koskinen ja Esa Jokinen