Uutiset

EräViikingit sinnitteli pakkopaikassa rankkarivoiton – liigapaikka ratkeaa huomenna

Limingan Niittomiehet ei päässyt vielä juhlimaan liiganousua täyden kotihallinsa kanssa, vaikka johti karsintaottelua katkopaikassa viime minuuteilla. EräViikingit nousi tasoihin, voitti rangaistuslaukauksilla 5-4 ja siirsi ratkaisun sunnuntaiksi Helsinkiin viidenteen otteluun.

Hallin jo hyvissä ajoin ennen alkuvihellystä täyttäneen yleisön harmiksi EräViikingit kykeni niin ensimmäisessä kuin toisessakin erässä nopeaan tasoitukseen LNM:n johtomaalien jälkeen. Henri Aallosen pelin puolivälissä kiskaisema 3–2-kotijohto kesti kuitenkin taukosummeriin saakka. Kolmannen erän kuudennella minuutilla oli penkiltä kahden erän jälkeen pelille pelille nostetun Alex Eklundin vuoro tasoittaa peli, mutta nyt kuittasi puolestaan ”Niittarit” heti seuraavassa vaihdossa. Kulmavaparikuvio päättyi poikkisyöttöön puolustuksen selkien takaa takatolpalle hiipineelle Eetu Toloselle, joka iski tilanteeksi 4-3. EräViikingit pelasti vielä kerran konkari Jani Kukkola, joka leikkasi keskelle ja kilautti yläputken kautta pelin tasoihin ajassa 57.45.

Jatkoajalla pääsi kumpikin joukkue yrittämään ratkaisua jopa ylivoimalla, mutta lopulta kello kävi 20 minuuttia täyteen ilman osumia. Rangaistuslaukauskisassa EräViikingit johti kahden kierroksen jälkeen jo 2-0, mutta helsinkiläisten seuraavat kolme yrittäjää jäivät ilman maaleja ja Eetu Tolonen sekä Roope Koistinen nostivat Niittomiehet tasoihin ja jatkokierroksille. Kuudennessa parissa Eetu Tolonen kuitenkin epäonnistui ja EräViikinkien johtohahmo Tommi Rosendahl uitti ratkaisupallon Iiro Rantaniemen kainalosta.

Ari Arolan ottelukuviin

Kuvat: Ari Arola