Uutiset

Törmäys maalivahtiin ei tuottanut lisärangaistuksia

Pääsarjojen kurinpitodelegaatio ei määrännyt LASBin Niko Einiölle lisärangaistuksia törmäyksestä maalivahtiin F-liigan ottelussa LASB–EräViikingit 18.1.

Kurinpitodelegaatio tiivistää päätöksen perustelut näin:

Tilanteessa LASB:n Einiö liikkuu hänelle maalin takaa syötettyä palloa vastaan ja samalla kohti maalin edustaa. Einiö pitää katseen pallossa ja päätyy ahtaaseen tilaan kahden ErVin pelaajan väliin aivan maalivahdin alueen reunalle. Pallo kimpoilee pelaajista maalin edustalta sivuun ja ylöspäin tipahtaen lopulta ErVin pelaajan haltuun. Einiö jatkaa liikettään maalivahdin alueelle ja liikkeen yhä jatkuessa astuu lopulta myös maalivahdin alueen yli. ErVin maalilla pelaava Kriz reagoi myös pallon kimpoiluun liikkumalla sivulle ja ylöspäin pallon liikkeen mukaan. Einiö ja Kriz törmäävät tässä vaiheessa toisiinsa. Tilanteessa Einiön olkavarsi osuu ylöspäin ponnistavan Krizin päähän. Kriz kaatuu maahan ja peli puhalletaan poikki. Tilanteesta tuomitaan ottelussa pelirangaistus Einiölle.

Kuluvalla kaudella pääsarjoissa voimassa olevien fyysisen pelin ja maalivahtiin kohdistuvien kontaktien linjausten esimerkkitapauksessa numero 3 todetaan seuraavaa:

”Kenttäpelaajan ja maalivahdin välinen törmäys tapahtuu, kun kenttäpelaajan juoksulinja leikkaa maalivahdin alueen sisältä. Oikaisemalla maalivahdin alueen poikki, hän ei pyri aiheuttamaan kontaktia maalivahtiin, vaan pääsemään lyhintä reittiä karvaamaan vastustajan pallollista pelaajaa. Tilanteessa päähän osuva kontakti aiheutuu passiivisesti eli kenttäpelaajan vartalolla tämän ohittaessa maalivahtia. Kontakti ei ole tarkoituksellinen tai voimaltaan erityisen kova. Teosta puuttuu riittävä harkinta ja varovaisuus. Kenttäpelaaja syyllistyy pienen joukkuerangaistuksen arvoiseen varomattomaan fyysiseen peliin.”

Kurinpitodelegaatio katsoo, että esimerkkitapauksen tavoin Einiön juoksulinja leikkaa maalivahdin alueen sisältä ja Einiö on maalivahdin alueella kontaktin tapahtuessa. Kurinpitodelegaatio katsoo, että Einiön fokus ei ole maalivahdissa (Kriz) vaan pallossa. Kurinpitodelegaatio katsoo, ettei Einiön pyrkimys ole aiheuttaa kontaktia maalivahtiin, vaan hänen pyrkimyksensä tilanteessa on päästä palloon käsiksi. Kurinpitodelegaatio katsoo, että Kriziä päähän osuva kontakti on voimakkuudeltaan suhteellisen kevyt. Kurinpitodelegaatio toteaa myös, että Krizin oma liikkuminen tilanteessa edesauttaa pelaajien välisen kontaktin syntymistä.

Ottaen erityisesti huomioon edellä mainitut linjaukset maalivahtiin kohdistuvista kontakteista, kurinpitodelegaatio toteaa, että kyseessä ei ole sellainen pääsarjamääräysten 53 §:n kohdassa 3 määritelty vaarallinen tai väkivaltainen pelaaminen, josta tulisi määrätä lisärangaistus.

Kurinpitodelegaatio ei määrää Einiölle tilanteesta lisärangaistusta.

F-liigan kurinpitopäätöksiin

Katso video tilanteesta: